Ensimmäinen viikko uudessa ympäristössä on ollut vähintäänkin erilainen kuin se mihin olen tottunut. Ihan hauskaa asua taas pitkästä aikaa keskustassa, vaikka myöhäisillan kotimatkoilla vastaan talsiikin aina silloin tällöin hieman vähemmän charmanttia porukkaa, mikä saa meikätytön hieman varuilleen. Olen myös päässyt jo keskusta-asumisesta seuraavien houkutusten pariin, nimittäin ulkona syömisen ja shoppailun muodossa. Tämä on kaltaiselleni "kestävän kehityksen ilosanoman tuojalle" karvas muistutus siitä, kuinka keskusta-asuminen lisää kulutusta. Ostin sentään käytettyä, minkä ansiosta saan ehkä syntini edes osittain anteeksi.
Ja sitten vähän itse asunnosta. Asuntohan on varsin upea ja yksityiskäyttööni on uskottu tornihuone, jossa niin ikään linnanneitona elelen. Kaikessa viihtyisyydessään ja privaattiudessaan huoneessa on yksi miinus. Vesikiertoisista pattereista kuuluu nimittäin iloinen liplatus ja lorina, mikä saa virtsarakkoni käymään ylikierroksilla. Onneksi ongelmaan on olemassa ratkaisu, joka on ilmaustoimenpide. Päätinkin ensitöikseni hoitaa asian kuntoon, koska korvatulppien jatkuva käyttö ihan hereilläkin ollessa tuntui vähän tympeältä. Soitin minulle annettuun huoltomiehen numeroon, joka osoittautuikin vääräksi. Etsin rappukäytävästä numeron, joka osoittautui sekin vääräksi. Kolmas kerta toden sanoi ja viimeinen yritys tuotti tulosta. Seuraavana aamuna huoltomies tuli ilmaamaan patterit ja jo sai lopun huoneen sademetsäinen äänimaailma ja virtsarakkoni piina. Sain nukkua yöni rauhassa. Vai sainko sittenkään.
Yöllä ei sentään veden solina häirinnyt, mutta totuttelua oli superpehmeässä sängyssä. Itse kun olen tottunut valitsemaan sänkyni (kuten eräät muutkin jutut) "mitä kovempi, sen parempi" -periaatteella, voin tuskin käsittää miten joku pystyy nukkumaan pumpulissa ja vaahtokarkeissa. No myönnettäköön, että ihan hyvin tuli nukuttua, yllättävää kyllä, mutta oli kyllä aika eksoottista.
Puhelun oikeaan numeroon soittamisen lisäksi eräs toinenkin arkinen tapahtuma osoittautui uskomattoman vaikeaksi. Luonnehtisin tapahtumaa kiinnostavaksi suihkukokemukseksi. En nimittäin osannut käyttää suihkua! Onkohan nyt niin, että vieraassa ympäristössä vähän jännittää, minkä takia oikein vetää puoleensa kaikkia tällaisia noloja juttuja, että olo olisi vielä vähän tukalampi. En tiedä, mutta siltä vaikuttaa. Oli miten oli, en vain saanut sitä vettä tulemaan sieltä suihkupäästä, vaan jouduin pesemään hiukseni ja itseni siellä lattian rajassa. En vain yksinkertaisesti tajunnut sen suihkun toimintaperiaatetta, vaikka en kyllä käsitä, miten en muka osannut käyttää sitä, koska ei kai suihkuissa nyt niiiiin paljoa eroja voi olla. Mutta ilmeisesti voi ja aivokapasiteettini ei mitä ilmeisimmin riittänyt selvittämään tätä ongelmaa ja mielestäni kokeilin kaikkea mahdollista. Asunnossa ei edes ollut ketään muita tuolloin, että olisin voinut kysyä apua, vaikka en olisi varmaan edes kehdannut sitä tehdä ja paljastaa tyhmyyttäni, vaan mieluummin kykin nöyryytettynä yksittäisen vesivanan alla ja "suihkuttelin".
Että tällaista tänne! Kyllä pistää ikävöimään meidän Tampereen kimppakämppää ihan toden teolla.
Mutta loppuun vielä hauska kuva postikortista, joka minua on naurattanut aika paljon täällä ollessani. Kortin lähettäjä kertoo kotikaupungissaan järjestettävästä hipanderifestivaalista nimeltä Voices of Sacred Earth. Kuulemma jonkun tapaamansa naisen sanojen mukaan "ihmisten tulisi olla epäitsekkäämpiä aivan kuin luonto ja eläimet". Kortin lähettäjä päätti tehdä omat tulkintansa asiasta tähän festareilta saamaansa uusi-seelantilaisen luonnonsuojelujärjestön korttiin.
 |
| Epäitsekäs metsäkanalintu |
