Askarteluhuone

Tuli katsottua pitkästä aikaa Strömsööööötä telkkarista sunnuntaina ja ahh, siitä tulee aina niin inspiroitunut olo, että tekee mieli hypätä ruudun läpi paikan päälle tuohon ihanaan miljööhön. Olisipa elämä sellaista kuin Strömsössä, olisi aina sellainen luova pössis päällä ja kaikki onnistuisi. Tulisi puuhasteltua ja askarreltua kaikenlaista, unohtamatta tietenkään kokkailua ja yhdessä ruoasta nauttimista.

Lauran kanssa ollaan jo jonkin aikaa haaveiltu sellaisesta askartelutilasta, jossa voisi kaikki tarvikkeet olla valmiina ja helposti saatavilla aina, kun inspis iskee. Vitsi miten makeeta sellainen olisi. Muutenhan talolla on hyvin puitteet kunnossa, koska pihalla on tilaa, autotalli löytyy ja muutenkin koko ympäristö on oikeastaan aika inspiroiva, mutta ne pysyvät askartelutilat. Nyt, jos ryhtyy askartelemaan jotain, pitää levittää tarvikkeet yleensä olohuoneeseen ja siivota ne pois, kun on valmis siltä päivältä. Se tavaroiden roudaaminen on välillä niin tympeää. Siksi olemmekin Lauran kanssa himoinneet Villen huonetta. Siitä saisi oivan askartelusopen. Ei ole kuitenkaan mikään tarkoitus painostaa Villeä muuttamaan, kunhan vaan haaveillaan...

Puolukkashow

Oltiin Tapsan kanssa puolukassa lauantaina. Olimme jo viikko takaperin käyneet Paimiossa puolukkametsällä, mutta eihän me sieltä mitään löydetty muuta kuin sieniä. Nyt otettiin sitten varman päälle ja käännyttiin Tapion himomarjastaja äidin puoleen, joka tietää hyvät marjapaikat. Alkoihan niitä marjoja löytyä! Oltiin niin hyvillä marjamestoilla, että kun ämpärit ja poimurit oli täynnä, piti laittaa silmät kiinni, koska eihän sieltä muuten olisi malttanut pois lähteä. Kolmistaan kerättiin 7 isoa ämpäriä puolukoita.

Nyt on sitten puolukkaa! Aikamoinen homma oli putsata 50 litraa. Tässä Tapio näyttää mallia.

 

On jotenkin ihanaa valmistaa jotain aina tuoreista marjoista, kun niitä kerrankin on, joten piti tehdä puolukkajuustokakku. Kakku on monen ohjeen sekoitus, koska en löytänyt millään sopivaa. Pohja on brownieta, täytteessä on tuorejuustoa, rahkaa, kermaa, puolukoita ja vähän valkosuklaata. Ei tullut ihan niin hyvä kuin odotin, mutta on sentään aika komea.

Pettymysten kaappi

Maaliskuussa kirjoittelin täällä innoissani uudesta henkilökohtaisesta vaatekaapista, jonka Tapio taikoisi minulle kesäksi, jolloin minun ei enää tarvitsisi säilyttää vaatteitani laukuissa ja rinkoissa. Odotin kaappia innolla, koska kun vaatteet saisi järjestykseen ja pois laittioilta viemästä tilaa, koko huoneeseen tulisi aivan uutta potentiaalia. Tapio lupaili, että sitten kun oman verstaan saa pystyyn ja rullaamaan, niin hän alkaa tekemään kaappia eli joskus siinä kesäkuussa sen tulisi valmistua. No tokihan maltoin reilun kuukauden elellä ilman kaappia kaaoksen keskellä, se nyt oli pieni myönnytys.

Noo, kaappia ei alkanut kuitenkaan kuulua ja kyselinkin sen perään aika tiuhaan tahtiin. Tapsalla oli kuitenkin niin paljon työkiireitä, että ei riittänyt aikaa kaapille, mutta niin pian kuin mahdollista hän tekisi sen. Tottakai maksavat asiakkaat piti laittaa kaapin edelle, ihan ymmärrettävää, tässäkin asiassa olin ymmärtäväinen ja lopulta en enää painostanut niin paljoa, vaan päätin jättää asian rauhaan.

Kesä tuli ja meni eikä kaappi valmistunut.  Minä lähdin jo Turkuun. Uudeksi deadlineksi sovittiin syyslomani. Puolivalmis kaappi vei jo muutenkin tilaa verstaalla, joten oli kaikkien etu päästä siitä eroon. Kaapin laatikko-osa tulikin syyslomaksi kotiin, tosin hieman vielä keskeneräisenä, mutta toimivana silti. Kaappiosan Tapio väsäsi seuraavana päivänä ja sitä seuraavana sekin tuli kotiin, ilman ovia kylläkin. No, mutta olisipa ainakin kaappi, jonka hyllyille voi jo pinota tavaraa, vaikka akuuttitarve olikin poistunut vietyäni jo suurimman osan vaatteistani Turkuun.

Sunnuntaina sitten Tapio ja Pekka kantoivat kaappia sisään vain huomatakseen, että eihän se mahdu portaikosta yläkertaan. Näissä vanhoissa taloissa kun on aika ahtaat portaat. Eipä ollut Tapio ottanut huomioon moista tehdessään kaappia. Voi morjes minä sanon! Ensin odotan kaappia kesäksi, jolloin sitä tarvitsin, mutta saankin sen lokakuussa eikä sitä edes mahdu kantamaan paikalleen. Tuossa se nyt nököttää olohuoneessa.

Tapio, joka tunnetaan tästä eteenpäin myös nimellä Pettymysten Pasi, on sitä mieltä, että ainoa keino saada kaappi yläkertaan on ikkunan kautta. Itselläni ainakin hälytyskellot soivat kovaa, kun mietin kaapin raijaamista usean metrin korkeuteen ja ujuttamista ikkunasta, josta se juuri ja juuri mahtuu. En todellakaan tiedä mitä siitä tulee, mutta parempi varmaan laittaa puhelimen pikavalintaan hätänumero kaiken varalta.

Voi Pasi minkä teit!

******

Tilannepäivitys.

Kaappi tuli kuin tulikin sisälle yläkerran ikkunasta eikä tilanne ollut edes yhtään niin kuumottava kuin kuvitelmissani. Pekka ja Tapio saivat sen ihan näppärästi nousemaan ensin korkean laina-auton katolle ja siitä sitten ikkunalle, jossa olin ottamassa vastaan.

Ja tadaaa! Siinä se nyt seisoo.

Ovet ja laatikoiden etusarjat tulevat sitten perästä, joskus.

Come back

Kommuuni oli koomassa kesän yli kuumuuden lamauttamana, mutta pyrkii taas takaisin elävien kirjoihin vastusteluista huolimatta.

Kesästä sen verran, että se meni hyvin. Oli siitä erityinen kesä, että talo oli tupaten täynnä. Kesäpoika Anssi asusti meillä ja jakoi huoneen Pekan kanssa. Muuten oli sama kokoonpano, tosin Villellä oli aina välillä uusi "kaveri" kylässä eli olihan meillä kaikki huoneet aika täynnä. Muuta merkittävää kerrottavaa kesästä ei sitten olekaan, ainakaan minulla. Pojilla saattaa olla jotain kalajuttuja, se on nähkääs nyt uusi villitys.

Nyt syyslomallani, kun täällä taas oleilen, voisi yrittää hieman raottaa kommuunin ovea muullekin maailmalle. Onhan tässä jo kerätty sitä inspiraatiota puolen vuoden ajan.