Kommuuni, kimppakämppä tai mikä lie

Kun tämä blogi perustettiin, sen pääasiallinen tehtävä oli toimia paikkana, johon voi tallentaa tästä nykyisestä ja ehkäpä ainutkertaisesta elämän vaiheesta syntyviä ajatuksia ja tapahtumia, joita voi sitten joskus tulevaisuudessa muistella, hyvällä tai pahalla. Tämän kaiken lisäksi ainakin omassa päässäni on pyörinyt ajatus siitä, että myös muut tällaisesta elämästä tai muuten vaan muiden elämistä kiinnostuneet voisivat päästä kurkkaamaan mitä kaikkea tällainen yhteisöasuminen pitää sisällään ja mitä se käytännössä tarkoittaa, kun useampi itsenäinen aikuinen ihminen asuu saman katon alla. 

Tähän asti kirjoittelu on painottunut enemmän  tai vähemmän mahdollisesti monien ulkopuolisten mielestä tyhjänpäiväiseen kuulumisten kertomiseen ja epämääräiseen omista asioista jaaritteluun. Tarkoituksena on toki ollut kertoa yleisemminkin kommuunielämästä ja ideoita eri teemoista on ajan saatossa kiinnittynyt takaraivoon, vaikka ne eivät olekaan vielä ennättäneet paperille, tai bittiavaruuteen tässä tapauksessa. Itse tällaisena pohdiskelevana ihmisenä mielelläni avaan tätä kimppa-asumisen mysteeriä, koska se tosiaan on melko monitahoinen ja kiinnostava asia. Tietenkin pystyn kertomaan vain omasta näkökulmastani ja tämän tähän asti ainoan kommuunikokemukseni pohjalta.

Sen pitemmittä puheitta, on ehkä hyvä siirtyä itse asiaan ja loogisinta olisi varmaan mennä ikään kuin back to basics ja aloittaa aiheesta, miten määritellä tämä asumismuoto. Itse en ainakaan pysty tästä aiheesta puhumaan tai kirjoittamaan törmäämättä siihen ongelmaan, että millä nimellä kutsua tätä viiden hengen asuinkompleksia. Osittain siksi käytin tuossa avauskappaleessa useita mahdollisia eri termejä: kommuuni, yhteisöasuminen, kimppa-asuminen/kimppakämppä.

Henkilökohtaisesti itseäni vähän inhottaa puhua kommuunista. Sillä sanalla on jotenkin ikävä sointi ja tuo monille mieleen kasan likaisia sosiaalituella eläviä hippejä, jotka hiisailevat päivät pitkät vailla mitään suuntaa elämässään. No jaa, ehkä tuossakin on jotain perää, ainakin toisinaan tuon ”vailla mitään suuntaa elämässään” -kohdan suhteen. Ja onhan meissä ripaus hippeyttäkin, myönnetään.  Mutta nuoriahan tässä vasta ollaan! 

Yhteisöasuminen on terminä taas niin kankea ja virallisen oloinen. Tai toisaalta se antaa vähän sellaisen koko maailmaa syleilevän kuvan: ”Meillä on täällä oikeaa yhteisöllisyyttä, jaamme kaiken, naisia ja lapsia myöten, ja teemme kaiken yhdessä”. 

Kimppakämpästä tulee hieman mieleen sellainen solutyyppinen ratkaisu, missä kaikki kököttävät ovet kiinni omissa huoneissaan, joista poistutaan tasan vessaan ja keittiöön tankkaamaan. Matkalla ehkä, jos johonkin kämppikseen sattuu törmäämään mumistaan, että moi, jatketaan matkaa ja vedetään ovi perässä kiinni. Tämäkään ei täsmää, vaikka on näitäkin päiviä välillä, tosin harvemmin.

On vaikea löytää sanaa, joka kuvaisi osuvasti juuri meidän tilannettamme. Kaikissa edellä mainituissa on jonkinlainen totuuden siemen. Meillä on astioita, tavaroita ja ruokaa yhteiskäytössä, mutta mitään velvoitetta ei ole ruokkia muita tai antaa yleiseen käyttöön jotain itse hankkimaansa. Vietämme aika paljon aikaa yhdessä ja olemme melko hyvin perillä toistemme asioista, mutta välillä emme juurikaan tiedä toistemme liikkeistä. Toisinaan tämä kaikessa epämääräisyydessään voi aiheuttaa hankaluuksia, koska mitään yhteisesti laadittuja pelisääntöjä ei ole eikä selvää konseptia miten toimia, jolloin kaikki jää enimmäkseen jokaisen oman harkinnan ja omantunnon varaan.

Ehkä edelleenkin puhun kaikilla termeillä sekaisin ja hyväksyn sen, että tätä asuinkompleksia ei noin vain laiteta laatikkoon ja leimaa päälle. Ehkä kaikkea ei edes tarvitse määritellä pohjiaan myöten, vaan välillä voi antaa asioiden vain olla ja sallia ihmisten tehdä omat päätelmänsä ilman, että antaa jonkin käsitteen johdatella. Nyt huomaamme, ettei tässä tultu hullua hurskaammaksi, joten tähän epämääräiseen loppupäätelmään onkin hyvä päättää tämä teksti.


-Heta-