Pieni avautuminen

Se tunne, kun tapahtuu jotain, jonka uskot ratkaisevan kaikki maanpäälliset ongelmasi, jotka ovat piinanneet sinua ja olet varma, että nyt kaikki menee mahtavasti tästä eteenpäin. Eivätkä mitkään ongelmat tunnu enää missään, koska sinulla on nyt se niin siisti juttu meneillään, se juttu, joka on vastaus kaikkiin ongelmiin. Se tunne on harhaa. Todellisuudessa se on kuvitelmaa, haave, jossa elät vain sen hetken, kun kaikki tosiaan tuntuu olevan mahtavasti. Pieni esimerkki.

Pari vuotta sitten, tai oikeastaan kolme, valmistuin puutarhuriksi ammattikoulusta, jonne olin mennyt lukion jälkeen ikään kuin miettimään seuraavaa siirtoani ja tekemään jotain edes jotenkin järkevää siinä miettimisen ohessa. Oli kamala kriisi siitä, mitä tekisin. Tiesin haluavani opiskella, mutta en oikein tiennyt mitä. Olin jo kauan ajatellut kieliopintoja yliopistossa, mutta nekään eivät oikein napanneet enää.

Kävi sitten niin, että epätoivoissani hylkäsin pakkomielteeni kielten opiskelusta ja kävin läpi kaikki mahdolliset koulutusohjelmat korkeakouluissa. Olin jo melkein hakeutumassa kirjastoalalle (en ymmärrä itsekään), kunnes löysin koulutusohjelman, joka oli kuin tehty kaltaiselleni haahuilijalle, jota kiinnostaa lähestulkoon kaikki, koska on vaan niin kiva tietää asioita. Kestävän kehityksen koulutusohjelma.

Yhtäkkiä palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Olinhan jo puutarhuriopinnoissani luonut pohjaa ympäristötietämykselleni, joten oli vain luonnollista jatkaa opintoja ympäristöalalla. Aivan kuin kaikki olisi ollut suunniteltua (ei todellakaan ollut). Ja daa olenhan aina ollut luonto- ja tiededokkareiden suurkuluttaja. Tämä on mahtavaa, olen löytänyt kutsumukseni. Sen vuoden haku oli kyllä jo mennyt, mutta ensi vuonna sitten. Olipahan vuosi aikaa valmistautua.

Uskomatonta kyllä, tämä innostus kesti aina sinne hakuaikaan saakka, jota ennen olin oikeasti nähnyt vaivaa pääsykokeisiin. Kertasin matikkaa iltalukiossa ja, no en muuta sitten tehnytkään. Kaiken lisäksi olin työttömänä koko vuoden tekemättä mitään, mikä vain lisäsi nälkää päästä kouluun. Halusin sinne niin paljon, ettei ollut tosikaan.

Pääsykoepäivä koitti ja matkustin Turkuun Tapio, henkinen tuki, seuranani. Pääsykoetilanteet ovat vain niin hirveitä, että onneksi en ole joutunut kokemaan niitä monia. Olin hirvittävän jännittynyt ja koitoksen jälkeen en osannut sanoa yhtään miten oli mennyt. Sitten piti vain odottaa tuloksia yli kuukausi.

Joskus heinäkuussa työkaveri kertoi töissä, että hän oli päässyt opiskelemaan Turkuun (juuri sinne kirjastoalalle, heh). Ajattelin, että voi ei, sittenhän minuakin saattaa odottaa kotona kirje. Haluankohan tietää. Töiden jälkeen kotona tosiaan odotti kirje. Se oli paksu, iiiiik! Siitä saattoi päätellä jotain. Avasin sen tärisevin käsin hitaasti (alkaa kuulostaa pornograafiselta). Sisällä oli nippu papereita ja hyväksymiskirje. Melkein hävettää myöntää, mutta tuolloin se oli yksi onnellisimmista hetkistäni. Tunsin olevani niin onnistunut ja ansainneeni sen ja kaikki oli niin hyvin. Nyt tiesin mitä teen ja missä olen seuraavat neljä vuotta, problem solved. Tuo oli minun harhainen hetkeni.

Nopeuttaakseni tarinaa, jos sillä nyt on enää paljoa merkitystä kirjoitettuani jo näin paljon, otan aimoloikan eteenpäin kohti loppupäätelmää. Olin tosiaan onneni kukkuloilla, vaikka se merkitsikin suurta muutosta elämässä. Piti muuttaa uuteen kaupunkiin, etsiä asunto ja hoitaa käytännön asioita. Mutta ei se mitään, koska pääsin tavoitteeseeni ja jesjesjes. Enpä tullut tuolloin ajattelleeksi, että tämä muutos toisi mukanaan sopeutumisvaikeuksia, hirvittävää epävarmuutta siitä mihin voisi työllistyä ja mikä ylipäätään itseä kiinnostaa tällä naurettavan laajalla alalla tai sitä v*tutusta, kun kerrot jollekin opiskelevasi kestävää kehitystä ja vastaus hetken hiljaisuuden jälkeen on tyyliin: mitä se niinku käytännössä tarkottaa? tai, no mitä sä sit niinku teet? tai vaihtoehtoisesti, mikä susta sit niinku tulee? tai jotain muuta paskaa.

Älä siis koskaan kuvittele, että jokin yksittäinen asia voisi olla vastaus ongelmiisi. Mutta nauti vaan siitä pienestä onnen hetkestä, koska mikään ei ole pysyvää.

-Heta- 

Maria Gasolinaa & touhuamista

Lähtökohdat olivat mitä suotuisimmat: oli paperitolloja siellä, mandariininkuoria täällä, keittiöveitsiä sohvatyynyjen välissä, levyt hujanhajan ja kissatkin miltei kadoksissa. Arjen tiimellyksessä (eli Pekan puuhastellessa opinnäytetyön parissa, Tapion painamassa pitkää nästiä, Villen metsästäessä ja Hetan hoitamassa viikottaisia velvollisuuksiaan Turunmailla) kartanomme oli päässyt hieman pölyttymään.

Ja  mulla vapaapäivä!

Levysoitin pärähti kerrasta salsalle ja huisku heilui niin kuin ei olisi ennen heilunut!

Tätä kotia on aivan mahtava siivota. Täällä on niin nättiä. Kuten kuvista näkyy:

Villekin saapui retkiltään juuri passelisti siistiin kotiin ja alkoi näppäränä poikana askarrella itselleen hienoa naulakkoa. Piitua touhu kiinnosti myös:

Ja mikä ihanaa, siinä ihan yllättäen (vaikka Villellä siitä tuntemus taskussaan olikin) ovi avautui ja sisään astui Heta! Nyt vaikuttaisi siltä, että ollaan koko konkkaronkka kotona viikonloppuna ja mikäs sen mukavampaa :) 

Tein myös mokkapaloja lemppariohjeellani (alkup.:http://eleviina.blogspot.fi/2008/04/parhaat-mokkapalat-mihin-olet-trmnnyt.html). Tosin muutin ohjetta hieman, kun innostuin ostamaan mantelijauhoa ja steviaa. Niillä kun haluaisin oppia osittain korvaamaan vehnäjauhoja sekä sokeria leivoksissa. Heittelin summanmutikalla noita aineksia ja lopputulos olikin onnistunut. Hieman vähemmän laittaisin steviaa, se maistui jälkimakuna omaan mieleeni ehkä liian voimakkaasti. Ja jos käyttää ehtaa steviaa, eikä tuota marketin Hermesetasia, niin sitähän ei voi laittaa kun hippusen vain.

Mokkikset: 

100g voita

2rkl tummaa kaakaojauhetta

1/2tl suolaa

1 1/4dl vettä

1 1/4dl vehnäjauhoja

1 1/4dl mantelijauhoja

1dl steviaa (Hermesetas, vähempikin riittää)

1dl sokeria

3/4tl ruokasoodaa

1tl vaniljasokeria

n. 1/2 dl mantelilastuja

ripaus kaardemummaa ja piparkakkumaustetta

1/2dl maitoa (turkkilainen jogurtti käy myös mainiosti)

1 kananmuna

Kiehauta kattilassa voi, kaakaojauhe, suola ja vesi.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne voi-kaakaoj.-suola-vesi -seokseen ja sekoittele.

Lisää maito (tai jogurtti) ja kananmuna (muista: muna ei tykkää liian kuumasta taikinasta!).

Sekoittele tasaiseksi ja lisää jauhoja jos taikina on liian vetistä. Taikinan kuuluu olla kuitenkin löysä.

Taikina passaa mainiosti noin 20cm x 20cm vuokaan.

Sitten vaan tuotos uuniin 200 asteeseen 20 minuutiksi.

Annetaan sitten mokkisten jäähtyä ja valmistetaan mm'm, kuorrute.

50g voita

pari rkl kahvia

1/5-1rkl kaakaojauhetta (tummaa)

tomusokeria

Kiehautetaan kattilassa voi, kahvi ja kaakaojauhe. Lisätään seokseen tomusokeria, kunnes siitä tulee kivasti kiinteää. Itselläni on mennyt tähän annokseen noin puoli pakettia tomusokeria.

Kaadellaan kuorrute jäähtyneen tuotoksen päälle ja koristellaan kivasti valitsemillaan höttösillä.

Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan, on toinen vapaapäivä. Pupu-unia!

-Laura

Kasviskeittoa ja jalkapalloa

Iltaa!

Kotona Pekka, Tapio, Ville ja minä. Telkkarista näkyy jokin jalkapallopeli ja keskustelu pyörii aikalailla sen ympärillä. Alla kuva muuten tästä meidän olohuoneesta, tai oikeastaan puolesta siitä. Täällä me suurinosa ajasta vietellään "siellä missä taiat tapahtuu". Tai sitten keittiössä tai saunassa... Omissa huoneissa aikaa ei juurikaan tule vietettyä ja sehän on kiva. Aika harmi, jos kaikki lymyäisi omissa nurkissaan ovet kiinni kaikki illat.

Tein tänään todella hyvää keittoa, äiti on minulle tähän(kin) innostuksen herättäny:

Porkkana-pinaattikeitto

1kg Porkkanoita
2pss Pakasteesta hienonnettua pinaattia
2dl kuohukermaa

Mausteita: kasvisliemikuutio, paprikajauhetta, pippuria sekä "hetaa" eli Herbamare-yrttisuolaa

Kuorin ja keitin porkkanat oikein kunnolla kypsiksi. Sitten porkkanat ja pieni määrä keitinvettä (n.2-3dl) "wruumwruum"-koneeseen, eli siihen sellaseen tehosekoittimeen jonka tiedätte, se sellanen missä on iso kannu ja sillä voi tehdä vaikka pirtelöitä. Ideana siis soseuttaa porkkanat samettiseksi soseeksi.

Porkkanasose kattilaan ja pinaatit sulamaan sekaan. Pinaattien sulattua maustoin keiton ja lisäsin kerman. Keittoa keitellään miedolla lämmöllä hetki. Sitten sen voi syödä. Huisin helppoa ja maukasta. Keittoon voi lisätä vielä vaikka raejuustoa tai kuivattua sipulia, mm.

Sitten teetä. Ehkä pala suklaatakin. Pupu-unia!

- Laura

Mistä kaikki sai alkunsa

Eräänä syysiltana radiosta tulee ohjelma, jossa puhutaan blokkaamisesta. Ville, Laura ja minä istumme olohuoneessa puuhastellen kuka mitäkin radion pauhatessa taustalla. Jutun toimittaja mainitsee, että blokkaamalla on mahdollista ansaita jopa rahaa. Samassa heräsi kiinnostus, josta seurasi tämä keskustelu, joka meni jotakuinkin näin..

A: Pitäis varmaan alkaa kirjoittaa blogia, jos sillä kerran voi ansaita rahaa.

B: Mistäköhän sitä kirjottais? Maailma on jo täynnä ruoka- ja muotiblogeja.

C: Sen aiheen pitäisi olla jotenkin erilainen ja kiinnostava.

hetken pohdinta…

A: Hei aletaan pitää blogia meidän kommuunista, hehe.

Ja siitä jatkui hedelmällinen keskustelu kommuuni- blogista, joka alkoi vitsinä, mutta muuttuikin ihan oikeasti yllättävän kiinnostavaksi ideaksi.

Eikä tässä kukaan oikeasti kuvittele rahaa tekevänsä. Lähinnä ajatuksena on kirjoittaa juttuja meidän viiden yhteiselosta, jotta siitä tallentuisi muistoja muuallekin kuin omaan pääkoppaan. Tämä siksi, että oma muistihan voi pettää koska vaan, kun taas nettiin ne jutut jäävät pysyvästi. Näin ainakin olettaisin. Ja, jos joku muu saa pienintäkään iloa meidän jutuista, niin aina parempi. Bloggaamaan siis! Voihan olla, että homma hyytyy heti alkumetreille, mutta yrittänyttä ei laiteta, vai miten se meni?