Pekan kippo

Varmaan jokainen, joka tuntee Pekan tai on viettänyt hänen kanssaan paljon aikaa, tietää kuinka hajamielinen hän on. Hyvin tavallisia ovat tilanteet, joissa Pekka tekee lähtöä ulkovaatteet valmiina päällään, bussiinkin on jo vähän kiire. Juuri, kun pitäisi jo mennä, Pekka lausuu sanat: missäköhän mun avaimet on?/ mihinköhän oon jättänyt mun lompakon?/ onko kukaan nähnyt mun puhelinta? Voisko joku soittaa siihen?

Usein Pekka ehtii jo lähteä ovesta ulos, mutta palaakin vielä kaksi tai kolme kertaa hakemaan jotain. Tästä syystä Pekka taitaa myöhästyäkin aika usein.

Pekkakin tiedostaa tämän ja jossain vaiheessa taisi itsekin kyllästyä aina etsimään hukkuneita tavaroitaan lähdön hetkellä, joten hän päätti tehdä asialle jotain. Nyt eteisissä on siis ollut jo jonkin aikaa seinään hiemaan vinoon ruuvattuna muovinen pakasterasia a.k.a Pekan kippo, johon Pekka yrittää aina muistaa laittaa avaimet ym. tärkeät tavaransa. Sinne voi palauttaa Pekalle kuuluvat jutut, jos sellaisia löytää lojumasta jostain. Ja ilmeisesti se on toiminut hyvin ja todella helpottanut Pekan elämää.

Tietenkään puolen litran pakasterasiaan ei saa mahtumaan ihan mitä vain eli edelleen saamme ihmetellä, missä on Pekan tietokone tai sen laturi, sekä harmitella bussiin unohtuneita maailman parhaita nahkahansikkaita.

Kun Piitu jäi puuhun

Blogissa on vietetty hiljaiseloa, mutta onneksi Laura on pitänyt blogia hengissä. Ei sillä, ettei olisi kirjoitettavaa, mutta inspiraatio on ollut kadoksissa. Ehkäpä blogi ja koko kommuuni on siirtynyt alkuhuumasta vaipparalli -arkeen, jota ei paljoa jaksa makustella. Siitäkin voisi kirjoittaa jossain vaiheessa. Mutta ensin hieman toisenlaista draamaa.

Pari viikkoa sitten sain Tapiolta tekstiviestin, joka alkoi näin: "Huomenta. Nyt voi kertoa, että Iiro (Piitu) on ollut yön puussa." Selvisi, että kyseessä oli takapihan iso mänty ja siellä se oli itkenyt surkeana eikä uskaltanut tulla alas. Laura oli pohjoisessa viikon ja kissat olivat jääneet poikien vastuulle. Minä tietenkin viestitin asiasta Lauralle, joka ei tiennyt tapahtuneesta vielä mitään. Laura soitti Pekalle, joka vakuutti, että tilanne oli hallinnassa ja Piitu oli turvassa, niinkuin olikin siinä vaiheessa, eli toisin sanoin: Piitu kävi puussa ja tuli alas.

Jälkeenpäin tapahtumien kulusta alkoi selvitä kaikenlaista uutta ja koko juttu sai aivan erilaiset mittasuhteet. Ilmeisesti Pekka oli kotona tapahtumien keskiössä. He Mauran kanssa yrittivät houkutella Piitua alas tuloksetta. Sitten Pekka sai kuningasidean: heitetään sitä kivillä! (....) On varmaan sanomattakin selvää, ettei siitä ollut apua, ehkä päinvastoin. Lopulta Pekka soitti Tapiolle, että tietäisikö tämän isä, miten kissa saadaan puusta. Tämä kun on palomiehenä oletettavasti törmännyt tähän klassiseen kissa puussa -ongelmaan ennenkin. Vastaus ilmeisesti kuului: antakaa sen vain olla, kyllä se alas tulee. Ja tulihan se.

Alas tulostakin on kuultu hurjia juttuja. Kun Piitu oli kerännyt tarpeeksi rohkeutta pelottavan haastavaan alas tuloon, Maura seisoi puunjuurella ja kannusti sitä. Hyvä Piitu sä pystyt siihen! Puussa kököttämisestä uupunut ja pelosta kangistunut Piitu laskeutui epävarmoin liikkein, oksalta oksalle. Välillä se jäi oksalle killumaan niin, että näytti ihankuin se kohta putoaisi. Maura toi hädissään puun alle tyynyjä pehmentämään iskua.

Lopulta Piitu oman aikansa otettuaan pääsi takaisin maankamaralle ilman fyysisiä vammoja. Kuitenkin kovan koettelemuksen jälkeen kelpasi mikä tahansa syli ja läheisyyden kaipuu oli suuri.
En ole vieläkään vakuuttunut, että olen kuullut kaikki tapahtuman yksityiskohdat, mutta ainakin tämä kokemus lähensi Piitun ja poikien suhdetta.