Kenties kaksi ulkokissaa

Pelle on nauttinut ulkoiluharrastuksestaan kohta jo vuoden päivät. Nyt myös Piitun kohdalla on alettu miettiä pitäisikö sille suoda samat ulkoilumahdollisuudet kuin Pellelle. Se on nähkääs alkanut osoittaa hieman kiinnostusta ulkomaailmaa kohtaan.  Jotenkin sen päätöksen tekeminen vaan ei tunnu yhtään niin yksinkertaiselta. Sehän voi jäädä auton alle. Tai eksyä. Joku eläinkin voi napata sen. Tai mitä, jos se ei enää haluakaan tulla kotiin. Ja miten se pärjää, kun se on niin pienikin.

Nyt kun Piitu vihdoinkin on tottunut ihmisiin ja siitä on tullut supersosiaalinen, olisi kurjaa jos se vieraantuisi meistä päästessään luontoon. Se on kuitenkin vasta niin vähän aikaan ollut ihmisistä kiinnostunut, että pienikin maistiainen vapautta voisi mahdollisesti sysätä sen takaisin siihen pisteeseen mistä lähdettiin. Sitten on turha enää odottaa sitä syliin puskemaan ja makaamaan.

Olemme erityisesti Lauran kanssa yrittäneet siedättää Piitua ihmiskontaktille ja tulokset ovat olleet tajunnan räjäyttävät. Ennen se ei antanut edes koskea kunnolla, mutta nyt sen saa jo nostettua hetkeksi syliin. Olisi todella kurjaa, jos näistä huimista edistysaskelista joutuisi luopumaan.

Mutta toisaalta, voiko näin itsekkäistä syistä kieltää kissalta sitä kaikkea mahtavuutta mitä se saisi ulkona kokea. On pakko myöntää, että ei Piitua kovin paljoa leikitetä sisällä. Se leikkii sen minkä se leikkii joko yksin tai Pellen kanssa. Onneksi näin isossa talossa on kuitenkin aika paljon tilaa temmeltää ja monta koloa mihin tunkea, joten tilanne on huomattavasti parempi, jos vertaa vaikkapa kerrostaloyksiöön. Mutta ulkona olisi niin paljon enemmän erilaisia virikkeitä. Kaikki ne äänet, hajut ja maut. Eihän elämä sisällä ja elämä ulkona ole virikkeiden osalta mitenkään vertailukelpoiset. Ulkona Piitu, vanha kunnon lintubongari, pääsisi tosi toimiin. Voisi tosin lintuharrastus mennä uusille urille. Tuskin tyytyisi Piitu enää vain katselemaan...

Onhan se toisaalta niinkin, että menköön, jos on mennäkseen. Se on jo pariin otteeseen päässyt haistelemaan ulkoilmaa ja selvästi alkanut rohkaistua sen suhteen. Ehkä Pelle vanhana konkarina toimisi mentoorina, jolloin voitaisiin välttyä suuremmilta vahingoilta. Sitä paitsi, jos nyt jotain on sattuakseen niin ei kai sille mitään voi. Pakko sekin mahdollisuus on hyväksyä.

Nyt Piitulla on kuitenkin kaulapanta varmuuden vuoksi, jos se vaikka sattuisi livahtamaan ulos. Katsotaan mihin suuntaan tilanne kehittyy. Toivottavasti se kuitenkin  jatkossakin on aamuisin oven takana odottamassa sisäänpääsyä ja oven auetessa tepastelee sisään innokkaasti maukuen ikään kuin sillä olisi ihan HIRVEÄSTI asiaa.


Heta

Viimepäivinä

...viimepäivinä ollaan saatu nauttia auringosta! Kevät on lähtenyt kauniisti etenemään ja linnut sirkuttavat kokoajan vain innokkaammin. Lintulaudallakin vieraili sunnuntaina söpö pikkuinen puukiipijä sekä hiirulainen. Ville oli todistanut myös Pellen vierailua lintulaudalla - tai siis: "läski kissa kiipes kirsikkapuuhun, yritti kurkkia lintulaudalle, mutta tippui maahan". 

Torstain kuha -ilallinen

Kevät, sinä kaunis!

Lauantaina taas saunottiin ja syötiin. Heta ja Tapiokin innostuivat valvomaan ja siitäkös täytyi saada todistusaineistoa:

Eihän se nyt aivan tavatonta ole, että pariskuntakin kukkuu (viikonloppuna) myöhään. Arkisin täällä myöhempään valvotaan minä ja Pekka. Vaikka Pekka herää meistä ensimmäisenä arkiaamuisin, miten se jaksaa, sitä me ihmetellään. Puhuttiinkin nukkumisen ihanuudesta/tylseydestä ja tässä keskusteluja jälkeenpäin miettien voin todeta, että nukkumisesta tykkääminen on aikalailla sidoksissa unien näkemiseen. Jos ei oikein muista nähtyjä unia, nukkuminen tuntui mälsältä velvoitteelta. Unennäkijät taas odottavat innolla öisiä seikkailujaan. Näin juuri unta, missä nukuttiin siskonpedeillä koko poppoo yhdessä huoneessa ja kuu loisti kirkkaana taivaalta. Ja minä tunsin irtautuvani kehostani ja menetin täysin hallintakykyni raajoihini. Tästä seurasi putoaminen lattialle ja tarrautuminen Tapion ja Pekan jalkoihin: "Auttakaa mua! Tämä on ihan omituista!". Muistan vieläkin sen tunteen, se oli todella erikoinen. Mut niin, minä tykkään kyllä nukkua.

Sunnuntai aloitettiin lapsuudesta tutulla herkulla: köyhillä ritareilla. Herkku on niin hyvää ja uskomattoman helppoa. Annetaan ranskanleivän lilliä (aaaah, ihana uusi sana, jota Hetan isä on käyttänyt uimisesta) hetken munamaidossa ja paistellaan pannulla. Lisukkeena omena- ja mansikkasurvosta, kermavaahtoa sekä itsetehtyä suklaakastiketta. 

Suklaakastike taloussuklaasta

1 levy taloussuklaata

2dl täysmaitoa

vaniljasokeria

vaaleaa siirappia

Maizena-suurustetta

Lämmitin maidon kattilassa ja lisäsin siihen paloitellun suklaan (sekoitus koko ajan ja levy enintään nelosella, jos 1-6 asteikko). Sekoitellaan hetkinen ja lisätään suurustetta 1-2rkl, kiehautetaan varovasti ja alennetaan lieden lämpöä. Suurustetta voi varoen lisätä riippuen siitä, kuinka paksun kastikkeen nyt haluaakin. Makua voi muokata erilaisilla makeutuksilla: itse käytin vaniljasokeria n. 2tl ja siirappia saman verran. Kannattaa maistella seosta ja lisätä vähän kerrassaan mieluisa määrä lisämakeutta. Sitten kattilasta sopivaan tarjoiluastiaan ja nautittavaksi!

Sunnuntaiaamun aamupala.

Nyt on kotona hiljainen viikko, Heta on koko viikon pois Turussa ja pojat ties missä touhuissaan. Mulla on ollut alkuviikko vapaata ja täällä ollaan kissojen kanssa vietetty rentoja päiviä piirrelleen, laulellen ja lueskellen. Eilen lähti kouluihin hakupaperit, päätin että koulunpenkiltä löydän itseni syksyllä, jes! 

Terkuin Laura

Niin on vuosi mennyt

Pojille tuli helmikuun lopussa vuosi täyteen tässä talossa ja siksipä on oivallinen hetki luoda katsaus kuluneeseen vuoteen ja sen kohokohtiin. Paljon on vuoteen mahtunut ja paljon sellaista, mitä ei vuosi sitten moni meistä olisi osannut edes kuvitella. Tähän on koottu muutamia kommuunin kohokohtia menneeltä vuodelta. Samalla saa hyvän pikakatsauksen talon elämään ennen tämän blogin ilmestymistä.

  

Muutto

Ville, Pekka ja Tapio muuttivat kolmistaan tänne helmikuun lopussa ja vuokrasopimus astui voimaan 1.3. Saman katon alle muutto taisi olla ennen kaikkea käytännön ratkaisu, koska ainakin Tapiolla kaikki rahat tuntuivat menevän Härmälän yksiön aina vaan suurenevaan vuokraan. Heti muuton jälkeen Pekka lähti työssäoppimaan rapakon taakse, jolloin Ville ja Tapio jäivät kahden. Saimme täällä kolmistaan nauttia keväästä ja katsella kuhertelevia sepelkyyhkyjä.

Laura ja kissat

Seuraava suuri muutos oli Lauran ja kissojen muutto taloon. Ajatus sai alkunsa pääsiäisenä meidän juhlissa, jolloin Laura puhui Villelle kimppakämppähaaveistaan. Täällähän oli yksi pienen pieni huone vapaana yläkerrassa, jota sitten Lauralle tarjottiin. Etukäteen Laura kävi täällä remontoimassa huonetta mieleisekseen ja itse muutto tapahtui joskus toukokuun loppu puolella. Suunnilleen samoihin aikoihin Pekka tuli takaisin jenkeistä.  Sitten meitä olikin talossa yhtäkkiä monta.

                                      

                                                  Lauran huoneen remppausta: pelottavat boordit pois!

Pellen ulkoilu-ura alkoi

Pelle-kissa pääsi haistelemaan ulkoilmaa uudessa kodissaan ensimmäistä kertaa kesäkuussa. Olimme Tapion kanssa kaksin kotona ja halusimme kokeilla viedä Pelleä ulos valjaissa, kun oli niin kaunis päivä. Ei sen ollut tarkoitus olla pysyvää, mutta sellaista siitä tuli, kun Pelle alkoi protestoida pissailemalla milloin mihinkin. Tilanne rauhoittui, kun Pellelle hankittiin kaulapanta ja siitä tuli virallisesti ulkokissa.

Marjastusta

Tällä porukalla on ollut kiva tehdä kaikenlaista, mihin ei ehkä itsekseen tulisi ryhdyttyä niin helposti. Kokoonpano on aina vähän vaihdellut. Kesällä käytiin poimimassa varmaan viisi isoa ämpäriä mansikoita ja syötiin mahat kipeiksi pellolla. Kesken poiminnan tuli kunnon sadekuuro, mutta se ei paljoa menoa haitannut. Kävimme kerran mustikassakin, mutta joku oli tainnut ehtiä samoille apajille ennen meitä, koska saalis jäi aika pieneksi. Maisemat ja päivä olivat kuitenkin komeat.

Mansikkaa...

...mustikkaa.

Kartano

Mustikkareissulta palatessamme huomasimme aivan sattumalta pöheikön keskellä hienon talon ja piti oikein peruuttaen mennä katsomaan lähemmin. Talo olikin varsinainen kartano upeine pihapiireineen. Paikat olivat päässeet hieman ränsistymään, mutta siitä olisi saanut upean. Kehenkään emme törmänneet, mutta vaikutti siltä, että taloa joku kuitenkin jo remontoi. Tästä alkoivat meidän yhteiset haaveet kartanosta, jossa voisimme asustella porukalla. Siitä intoutuneina laitettiin kimppalotto pystyyn.

Ajatella nyt sitä idyllistä kartanoa, vihreitä vehreitä tiluksia ja sitä mielikuvaa, kun juostaan pellavapuvuissamme kukkaseppeleet päässä "ahihi, hihi, ihihi!" -huudahduksia päästellen ja leikkisästi hippasta leikkien. Ehkä vähän sulkapalloa pihalla, Pelle ja Piitu kirmailemassa ympäriinsä. "Hihhih, ihhhii!" Ehkä mehu-/pullatauko ruudullisella liinalla istuen. Voih.

Astianpesukone

Halleluja! Meille tuli tiskikone. Keittiön kaappien vaihdon yhteydessä jätettiin tilaa tiskikoneelle ja sellainen myös hankittiin. Tapio, joka eniten sitä vastusti, päätyi sitten kuitenkin sen itse kustantamaan eikä ole katunut päivääkään ja tuskin kukaan muukaan. Enää ei ole paluuta entisiin tiskivuoriin ja niihen aiheuttamiin ketutuksiin.

Nuotiopaikka

Meidän pihamme ei ole mikään erityisen ihastuttava tapaus. Ympärillämme on metsää, mikä on sinänsä kiva, mutta siitä johtuen pihaan paistaa aurinko vain yhdestä kohtaa joskus aamupäivällä hetken aikaa ja lopun aikaa puut varjostavat pihaa. Muutenkin tontti on alaspäin viettävä, joten istumaryhmälle on mahdoton löytää tasaista kohtaa. Lisäksi maa on savinen, joka on epämääräisen sammalensekaisen nurmikon peitossa. Loppukesästä Pekka sai mahtavan idean nuotiopaikasta, sellainen rakennettiin ja se istuu ympäristöönsä vallan mainiosti.

Me haaveillaan etupihalle rakennettavasta suuresta terassista sekä isoimpien puiden kaadosta tuosta pihasta. Puut ovat kaatumassa pikkuhiljaa, mutta terassi. No, tänä kesänä sen paikalla saadaan ihastella vielä kukkasia. Ehkä seuraavana vuonna...

 

Rosvopaistibileet & keskitalven juhlat

Syyskuun alussa otettiin uusi nuotio käyttöön ja pidettiin rosvopaistibileet. Juhlat olivat jymymenestys. Oli paljon hyvää ruokaa eikä talossa ole varmaan koskaan ollut niin montaa ihmistä samaan aikaan. Isäntäväki oli tietenkin pukeutunut rosvomaiseen asustukseen. 

Tammikuussa juhlittiin keskitalvea, tuvassa riitti ihmisiä ja saunassa lämpöä yllinkyllin. Taas notkuivat pöydät mitä herkullisimmista ruuista, joita isäntäväki sekä vieraat olivat valmistaneet nautittaviksi. Erikoisuutena Villen ja Pekan Lapista tuomat tuliaiset ja niistä loihditut herkut: poronkieli- ja sydänleivät.

Rosvot luovat paistia

Keskitalven juhlan antia

Perheen retket & touhut

Käytiin yhdessä kulttuuriretkellä TR1 taidehallilla katselemassa Michael Jackson -valokuvanäyttelyä. Samalla ihmeteltiin uutta kävelysiltaa, joka oli juuri samaisena ajankohtana otettu käyttöön. Ollaanhan me käyty myös sirkuksessa, syömässä, kesäterassilla, frisbeetä viskomassa (hauskaa oli "heittää fribaa", kuten Tapio sen ilmaisee, talon ympäri, jokainen seisoi yhdessä kulmassa). Ollaan pelattu sulkkista, syöty lukemattomat kerrat hyvin olohuoneen pöydän äärellä. Soiteltu ja lauleskeltu, käyty kirppiksillä, avantouinnilla. Maisteltu maltaita tai revitty märkää, mitä näitä nyt onkaan. Paljon pieniä, tunnelmiltaan suuria, hetkiä yhdessä.

Uutta siltaa ihastelemassa

Eihän sitä kaikkea muista yhteen tekstiin pakata, mutta tässä kuitenkin mukava katsaus menneeseen vuoteen. Joka on mennyt todella nopsaan! Mitähän kaikkea tässä onkaan edessä. Odotellaan kesää ja kaikkea, mitä se mahdollistaakaan meidän touhuta tuossa pihalla ja ehkä pikku retkillä lähimaastossa. 

Upeaa aikaa!

Laura & Heta