The Great Snail Hunt. Gotta catch 'em all!

Tämä kesä on tuleva olemaan hyötypuutarhamme kulta-aikaa. Tänä vuonna aiomme panostaa kasvien kasvattamiseen ihan täysillä. Ainoa asia, joka varjostaa suunnitelmiamme, ovat kotilot, nuo inhottavat ahmatit, jotka mussuttavat kasvimme limaisiin suihinsa. Siksipä päätimme Villen ilmoille heittämän idean pohjalta järjestää kotilokisan.

Kisan ideana on kerätä mahdollisimman paljon kotiloita. Alimittaa ei ole, vaan kaikenkokoiset niljakkeet lasketaan. Vaikka me täällä olemmekin hyvin eläinystävällistä porukkaa, kotiloiden on kuoltava, jotta kotipuutarhamme voi kukoistaa. Kisa-alueena toimii pihamme, tai Pekan mukaan kissojen reviiri, joten muiden pihoilta on turha lähteä kotiloita hakemaan suuremman saaliin toivossa. Kisa jatkuu, kunnes kaikki kotilot on kerätty, tai vähintäänkin kesän loppuun saakka. Kirjaa kerätyistä kotiloista pidetään tulostaulukkoon tehdyn tukkimiehenkirjanpidon avulla. Kisan voittaja eli eniten kotiloita kerännyt saa kunniadiplomin saavutusten seinälle sekä jonkin palkinnon muilta kanssakilpailijoilta.

Julistamme suuren kotilokisan nyt alkaneeksi! Jaaha, Ville menikin jo kotilojahtiin.


Muutosilmoitus:

1. Emme aiokaan kirjata kerättyjen kotiloiden määriä tukkimiehenkirjanpidolla syystä, että noin 300 kotiloa kerätty puolessa tunnissa kolmeen pekkaan, joista jokaisen merkkaamisessa tulostaulukkoon viivalla menisi ikä ja terveys.

Raporttia Turuuust

Raportoin täältä uudesta tukikohdastani Turussa. 

Ensimmäinen viikko uudessa ympäristössä on ollut vähintäänkin erilainen kuin se mihin olen tottunut. Ihan hauskaa asua taas pitkästä aikaa keskustassa, vaikka myöhäisillan kotimatkoilla vastaan talsiikin aina silloin tällöin hieman vähemmän charmanttia porukkaa, mikä saa meikätytön hieman varuilleen. Olen myös päässyt jo keskusta-asumisesta seuraavien houkutusten pariin, nimittäin ulkona syömisen ja shoppailun muodossa. Tämä on kaltaiselleni "kestävän kehityksen ilosanoman tuojalle" karvas muistutus  siitä, kuinka keskusta-asuminen lisää kulutusta. Ostin sentään käytettyä, minkä ansiosta saan ehkä syntini edes osittain anteeksi.

Ja sitten vähän itse asunnosta. Asuntohan on varsin upea ja yksityiskäyttööni on uskottu tornihuone, jossa niin ikään linnanneitona elelen. Kaikessa viihtyisyydessään ja privaattiudessaan huoneessa on yksi miinus. Vesikiertoisista pattereista kuuluu nimittäin iloinen liplatus ja lorina, mikä saa virtsarakkoni käymään ylikierroksilla. Onneksi ongelmaan on olemassa ratkaisu, joka on ilmaustoimenpide. Päätinkin ensitöikseni hoitaa asian kuntoon, koska korvatulppien jatkuva käyttö ihan hereilläkin ollessa tuntui vähän tympeältä. Soitin minulle annettuun huoltomiehen numeroon, joka osoittautuikin vääräksi. Etsin rappukäytävästä numeron, joka osoittautui sekin vääräksi. Kolmas kerta toden sanoi ja viimeinen yritys tuotti tulosta. Seuraavana aamuna huoltomies tuli ilmaamaan patterit ja jo sai lopun huoneen sademetsäinen äänimaailma ja virtsarakkoni piina. Sain nukkua yöni rauhassa. Vai sainko sittenkään.

Yöllä ei sentään veden solina häirinnyt, mutta totuttelua oli superpehmeässä sängyssä. Itse kun olen tottunut valitsemaan sänkyni (kuten eräät muutkin jutut) "mitä kovempi, sen parempi" -periaatteella, voin tuskin käsittää miten joku pystyy nukkumaan pumpulissa ja vaahtokarkeissa. No myönnettäköön, että ihan hyvin tuli nukuttua, yllättävää kyllä, mutta oli kyllä aika eksoottista.

Puhelun oikeaan numeroon soittamisen lisäksi eräs toinenkin arkinen tapahtuma osoittautui uskomattoman vaikeaksi. Luonnehtisin tapahtumaa kiinnostavaksi suihkukokemukseksi. En nimittäin osannut käyttää suihkua! Onkohan nyt niin, että vieraassa ympäristössä vähän jännittää, minkä takia oikein vetää puoleensa kaikkia tällaisia noloja juttuja, että olo olisi vielä vähän tukalampi. En tiedä, mutta siltä vaikuttaa. Oli miten oli, en vain saanut sitä vettä tulemaan sieltä suihkupäästä, vaan jouduin pesemään hiukseni ja itseni siellä lattian rajassa. En vain yksinkertaisesti tajunnut sen suihkun toimintaperiaatetta, vaikka en kyllä käsitä, miten en muka osannut käyttää sitä, koska ei kai suihkuissa nyt niiiiin paljoa eroja voi olla. Mutta ilmeisesti voi ja aivokapasiteettini ei mitä ilmeisimmin riittänyt selvittämään tätä ongelmaa ja mielestäni kokeilin kaikkea mahdollista. Asunnossa ei edes ollut ketään muita tuolloin, että olisin voinut kysyä apua, vaikka en olisi varmaan edes kehdannut sitä tehdä ja paljastaa tyhmyyttäni, vaan mieluummin kykin nöyryytettynä yksittäisen vesivanan alla ja "suihkuttelin".

Että tällaista tänne! Kyllä pistää ikävöimään meidän Tampereen kimppakämppää ihan toden teolla.

Mutta loppuun vielä hauska kuva postikortista, joka minua on naurattanut aika paljon täällä ollessani. Kortin lähettäjä kertoo kotikaupungissaan järjestettävästä hipanderifestivaalista nimeltä Voices of Sacred Earth. Kuulemma jonkun tapaamansa naisen sanojen mukaan "ihmisten tulisi olla epäitsekkäämpiä aivan kuin luonto ja eläimet". Kortin lähettäjä päätti tehdä omat tulkintansa asiasta tähän festareilta saamaansa uusi-seelantilaisen luonnonsuojelujärjestön korttiin.

Epäitsekäs metsäkanalintu

Uusi asukas... It's me!

Taas päättyy yksi vaihe, nimittäin elämä turkulaisena. Maaliskuun alusta asti asun virallisesti taas Tampereella tamperelaisena. Tosin pidän vielä reilun kuukauden ajan oven raollaan Turkuun. Olen hommannut itselleni huoneen yhdestä kimppakämpästä, jotta oppariasioiden hoitaminen olisi mutkattomampaa. Tuleepahan koettua vielä yhdenlainen kimppa-asumisen muoto ja siitä varmaankin raportoin lähitulevaisuudessa. Mutta ensin tavaroiden roudaus Tampereelle ja se tapahtuu huomenna. Minusta tulee nyt sitten kommuunin vakituinen asukki. 

Pellen surkea kohtalo

Tällä viikolla Turkuun kantautui karmaisevia uutisia Pelle-kissan dramaattisista hetkistä. Hän oli nähkääs ilmeisesti joutunut taas kasvotusten ilkeän naapurin kissan Iso-Iiron kanssa, vaikka ilveshän se oikeasti on ainakin kokonsa perusteella, tai ainakin ilveksen ja kissan risteytys. Ja se hirvitys on ihan totisesti olemassa, vaikka ei kukaan sitä uskokaan, kun en ole saanut kuvamateriaalia todisteeksi.

Pellessä oli jo aiemmin havaittu pientä alakuloa ja aristusta hännässä, mutta emme osanneet arvatakaan, miten kurja oli hänen tilansa. Häntä oli turvonnut ja yhtenä iltana se osoittautuikin mätäpaiseeksi, joka poksahti. Tai Lauran sanoin "paukahti", mikä kyllä sai aikaan minussa aivan erilaisen mielikuvan kuin mitä tilanne oikeasti antoi ymmärtää:D Verta valui ja kurjaa oli, mikä sai Pellen hakemaan lohtua ja turvaa kaikista, jopa Tapiosta.

Seuraavana päivänä pääsi Pelle eläinlääkäriin. Oli kuulemma ihana henkilökunta tuossa Pirkkalassa sijaitsevassa paikassa. Siellä hoisivat Pellen kuntoon. Oli ikävännäköinen puremahaava hännässä, joka oli sitten päässyt tulehtumaan. Pelle sai kunnon lääkkeet kipujensa lievitykseksi ja kaiken lisäksi nöyryyttävän mutta välttämättömän kaulurin päähänsä. Nyt on ulkoilukielto parin viikon ajaksi, mikä varmasti Pelleä kismittää.

Muistutus pojille eteisen ovessa.

Kuten kuvasta näkyy, on haava aika nastynnäköinen. Onneksi kaljuksi ajeltu hännäntyvi on samaa sarjaa Pellen posliinisen intiimialueen kanssa. Sekin voi kuulemma johtua virtsakivistä, että kissa nuolee alavatsaansa niin kovin, että karvat lähtee. Sekin selvinnee tarkemmin labratuloksista myöhemmin. 

Mutta ajatella, että paikassa, jota lintukodoksi luulimme, tapahtuu tällaista. Kauan meni ennenkuin ulkoilun vaarat ilmenivät näin konkreettisella tavalla. Toivottavasti jatkossa Pelle saa ulkoilla ilman suurempia haavereita ja uhkaavia tilanteita, samoin Piitu.

Loppuun vielä kuva Pellestä kaulurissaan. Kiitokset Lauralle kuvamateriaalista ja tilannepäivityksistä, jotka pitivät minut tilanteen tasalla Turussa ollessanikin.

Kimppa-asumisen ihanuus vs. kamaluus

Kimppa-asuminen on kyllä jännä juttu. Se herättää aika paljon tunteita ja ajatuksia niin ulkopuolisissa kuin ihan itsessäkin. Tämäkin on saattanut tulla mainittua jo aiemmin, mutta monet ihmettelevät, miten kimppakämpässä kestää asua, kun on niin monta kämppistä? Usein kuulee kysyttävän, eikö siellä vaan ärsytä ihan sairaasti? No ärsyttää. Ei varmastikaan kaikkia ärsytä yhtään niin pahasti ja heille kimppa-asuminen ei tuota mitään ongelmia tai hyvin vähän.

Ymmärrän kuitenkin tuon ihmettelyn aivan vaivatta, koska monille ihmisille nyt vain on aika tärkeää se oma tila ja, että saa tehdä asiat niinkuin haluaa ja ennen kaikkea voi elää ilman, että muiden tekemiset vaikuttavat merkittävästi omaan elämään tai ovat ristiriidassa sen kanssa. Se on ihan ymmärrettävä huoli, koska kimppakämpässä joutuu usein joustamaan ja hengittelemään syvään laskien hitaasti kymmeneen. Ihmisille eri asiat ovat tärkeitä ja se myös näkyy, kun monta erilaista tyyppiä laitetaan asumaan saman katon alle.

Itsekin pidän esimerkiksi järjestyksestä ja siitä, että asiat sujuvat. Kimppakämpässä kuitenkaan asiat eivät aina suju, ainakaan oman mielen mukaan. Oikein huonona hetkenä, kun oikein mikään ei tunnu olevan niinkuin itse haluaisi,  saattaakin kysyä itseltään, miksi oikein asun täällä? Eikö joku toinen ratkaisu voisi olla vain niin paljon helpompi ja parempi? Toki asumisen edullisuus tai kiva sijainti ja ympäristö ovat tärkeitä tekijöitä, mutta nekään eivät yksin riitä motivoimaan, jos asuminen muuten tuntuu raskaalta.

Mutta sitten taas oikein hyvinä hetkinä, kun istuskellaan ja vain jutellaan porukalla, tai pelataan korttia yhdessä, muistuu mieleen se, että kyllähän tämä antaakin aika paljon. Niinä aikoina, kun kaikki vain touhuavat omiaan, kaikki se kiva jää helposti pois ja ne ikävämmät puolet yhteisasumisessa korostuvat. Silloin onkin helppo mielikuvapakata kamppeensa ja poistua dramaattisesti näyttämöltä. 

Alkuvuoden kuulumisia ja raakaleivontaa

Tilannepäivitys kommuunin osalta:

Pekka otti loparit töistä ja oli Elinan kanssa Thaimaassa kuukauden. Tulivat jo takaisin.

Lauralla on taas monta rautaa tulessa. Se on joko Iikalla, tekemässä Luontoliiton juttuja tai käymässä kotona hoitamassa kissoja.

Ville haahuilee Heidin kanssa milloin missäkin. En oikeastaan tiedä mitä Villelle kuuluu, me ei puhuta sen elämästä. Kai se käy töissä.

Tapio tekee töitä yötä myöten, mutta nyt se on pikku hiljaa alkanut ymmärtää, ettei siinä ole mitään järkeä.

Siinä aika pitkälti kiteytettynä viimeaikaiset tapahtumat.

******

Meikäläinen lomailee, tai siis olen vapaalla koulusta. Näköjään ajoittuvat nämä kirjoitukset aikalailla loma-aikoihin. Ja mitäs sitä onkaan tullut tehtyä. On tullut siivottua, sisustettua ja vähän leivottua. Mistä onkin pakko hieman avautua.

Olen nimittäin yrittänyt tässä viime aikoina kovasti kokeilla sellaista vähän terveellisempää herkuttelua. Olen kokeillut kaikenlaisia raakakakkuja ja mikään ei ole mielestäni onnistunut. Mikä siinä voi olla!? Ensinnäkään maku leipomuksissa ei ole ollut kyllä minkään herkun tasolla vai olenko vain niin sokerin pilaama yksilö, että mikään muu kuin perussokeri ei maistu miltään. Olen lopen kyllästynyt kookoksen makuun sen hemmetin kookosöljyn takia, jota sisältyy lähes kaikkiin resepteihin. 

Eikä ongelmana ole ollut vain maku vaan myös koostumus. Olisi pitänyt ottaa ihan kuvia kaikista niistä yritelmistä, mitä tässä matkan varrella on ollut. Ehkä pahin kaikista oli, kun käytin ensimmäisen kerran psylliumia. Se oli pahin kaikista niin maun kuin koostumuksensakin osalta. Se oli lyhyesti sanottuna fiasko. Koostumuksen olisi ehkä vielä kestänyt, jos se olisi ollut edes hyvää, mutta ei ollut, vaan pahaa.

Olen vieläpä yrittänyt valita sellaisia simppeleitä reseptejä, joiden kanssa ei voi mennä vikaan. Myös sellaisia, joita on kehuttu.

"Ihana resepti! Tästä tuli ihan mun lemppari."

"Näistä tuli tosi herkullisia, koko perhe tykkäsi."

Jaa, no täällä ei.

Olen varmaan jokaisen leipomuksen jälkeen sanonut, että nyt sai riittää nää raakapaskat. Mutta sitten kuitenkin löydän mukamas jonkun kivan näköisen reseptin, jota on pakko kokeilla, ja ostan kaikkia saatanan kalliita raakakaakaojauheita ja mulperinmarjoja, jotta voin taas pettyä ja pahimmassa tapauksessa viskata koko paskan kompostoitumaan.

En jaksa enäääääääänN!!

Jos jollain on joku pomminvarma raakaleivontaresepti, joka maistuu muullekin kuin kookokselle, voin ehkä vielä yrittää.

Vuoden alkoholit (ja pantit)

Vuosi 2015 on lähtenyt kommuunissakin käyntiin ihan kivasti. Vuoden 2014 päättyessä, tulivat päätökseen myös kaksi Tapion vuoden mittaista projektia. Tapio piti nimittäin kirjaa omasta alkoholin kulutuksestaan sekä panttipalautuksista kokonaisen vuoden ajan. Heti vuoden ensimmäisenä päivänä jännityksellä laskettiin luvut yhteen ja nyt onkin aika analysoida tulokset. Nyt on sitten tarjolla todella hyvää tutkimusmatskua jollekin nuorten miesten alkoholin kulutuksesta kiinnostuneelle. Tässä tapauksessa kyseessä on siis 25-vuotias, työssäkäyvä, hyvässä fyysisessä kunnossa oleva nuori mies, jolla ei ole todettu mitään sairauksia.

Tapio ynnäämässä lukuja yhteen.

Laskentaperiaate on ollut se, että tukkimiehen kirjanpidolla on päivittäin merkattu montako annosta alkoholia on kulutettu. Luonnollisesti alkoholin laatu eli voimakkuus on myös huomioitu, jolloin 1 annos vastaa yhtä pulloa keskiolutta. Aivan absoluuttisen paikkansapitäviin tuloksiin ei varmasti ole päästy ja mukaan mahtui myös niin sanottuja x:n päiviä, jolloin kulutus on ollut vähintään 10 annosta tai enemmän. Tästäkin epämääräisyydestä huolimatta lukujen pitäisi olla ainakin hyvin suuntaa-antavia. Laadin luvuista havainnollistavat kuviot.

Kuvio 1. Alkoholin vuosikulutus.

Yhteensä vuodessa Tapio nautti 1243 annosta alkoholia. Erään nettilähteen mukaan miehillä 21 annosta viikossa on vielä kohtuullinen määrä. Vuositasolla se tekee 1092 annosta, mikä ylittyy jo ihan reippaasti näissä Tapion lukemissa. Saman lähteen mukaan riskirajaksi alkoholin kulutuksessa miehillä on määritetty 24 annosta viikossa, mikä tekee 1248 annosta vuodessa. Tuosta Tapion vuosikulutuksesta laskettaessa viikon annosmääräksi tulee 24 annosta. Riskirajoilla tämän mukaan siis mennään Tapionkin tapauksessa. Toki ihmiset ovat yksilöitä, mikä tekee tarkan ja yleispätevän riskirajan määrittämisen mahdottomaksi. Päivittäiseksi annokseksi tulee laskujen mukaan 3,4 annosta. Kuukauden keskimääräinen annosmäärä oli vuoden aikana 104 annosta/kk. Sen mukaan laskettaessa viikossa tulee kulutettua alkoholia 26 annosta, siis yli riskirajan.

Kuvio 2. X:n päivät vuodessa.

Näitä x:n päiviä, jolloin kulutus oli vähintään 10 annosta, kertyi vuoden aikana yhteensä 27. Suurin osa niistä sijoittui vuoden alkupuoliskolle, jolloin vaikuttaisi olleen muutama kosteampi iltama enemmän kuin loppuvuonna. Kalenteria katsomalla näkee myös selkeän yhteyden alkoholin kulutuksen ja niiden viikonloppujen välillä, jolloin olen jäänyt Turkuun. Tapion yrittäjyys alkoi maaliskuussa, jolloin on saatettu vapauden hurmassa ottaa normaalia enemmän. Loppuvuotta kohti märät illanvietot ovatkin sitten vähentyneet, mutta silloinkin on kitattu melko tasaista tahtia. Joulukuun lopulla alkoholin käyttö jäikin jo tauolle, mikä selittää pienempää kokonaiskulutusta tuossa kuussa.

Kulutuksen pohjalta laskettiin myös, kuinka paljon rahaa alkoholiin on kulunut vuoden aikana. Keskimääräiseksi alkoholiannoksen hinnaksi määritettiin 3 euroa sillä perusteella, että osa juomista on ostettu ravintoloissa, joissa hinta on moninkertainen kaupan hintoihin verrattuna. Näin ollen kuluiksi kertyi 3729 euroa vuodessa. Kuukaudessa rahaa kuluu alkoholiin keskimäärin 310,75 euroa.

Kuvio 3. Panttipalautukset kuukausittain.

Toinen tutkimuskohde oli panttipalautukset. Tapio arvioi joskus palauttavansa pulloja ja tölkkejä 500 euron edestä vuodessa. Kuittien perusteella panttipalautuksista kertyi vuodessa 466,15 euroa. Todellisuudessa kuitenkin jonkin verran enemmän, koska kaikista palautuksista ei ole kuittia tallessa. Toukokuun piikki johtuu luultavasti vapusta, jolloin pulloja lojuu monin paikoin. Ylipäätään kesäkautena tulee kerättyä enemmän pulloja kuin muulloin, koska pyöräillessä ja kävellessä tulee helpommin noukittua tyhjät pullot matkaan.