Uusi asukas... It's me!

Taas päättyy yksi vaihe, nimittäin elämä turkulaisena. Maaliskuun alusta asti asun virallisesti taas Tampereella tamperelaisena. Tosin pidän vielä reilun kuukauden ajan oven raollaan Turkuun. Olen hommannut itselleni huoneen yhdestä kimppakämpästä, jotta oppariasioiden hoitaminen olisi mutkattomampaa. Tuleepahan koettua vielä yhdenlainen kimppa-asumisen muoto ja siitä varmaankin raportoin lähitulevaisuudessa. Mutta ensin tavaroiden roudaus Tampereelle ja se tapahtuu huomenna. Minusta tulee nyt sitten kommuunin vakituinen asukki. 

Pellen surkea kohtalo

Tällä viikolla Turkuun kantautui karmaisevia uutisia Pelle-kissan dramaattisista hetkistä. Hän oli nähkääs ilmeisesti joutunut taas kasvotusten ilkeän naapurin kissan Iso-Iiron kanssa, vaikka ilveshän se oikeasti on ainakin kokonsa perusteella, tai ainakin ilveksen ja kissan risteytys. Ja se hirvitys on ihan totisesti olemassa, vaikka ei kukaan sitä uskokaan, kun en ole saanut kuvamateriaalia todisteeksi.

Pellessä oli jo aiemmin havaittu pientä alakuloa ja aristusta hännässä, mutta emme osanneet arvatakaan, miten kurja oli hänen tilansa. Häntä oli turvonnut ja yhtenä iltana se osoittautuikin mätäpaiseeksi, joka poksahti. Tai Lauran sanoin "paukahti", mikä kyllä sai aikaan minussa aivan erilaisen mielikuvan kuin mitä tilanne oikeasti antoi ymmärtää:D Verta valui ja kurjaa oli, mikä sai Pellen hakemaan lohtua ja turvaa kaikista, jopa Tapiosta.

Seuraavana päivänä pääsi Pelle eläinlääkäriin. Oli kuulemma ihana henkilökunta tuossa Pirkkalassa sijaitsevassa paikassa. Siellä hoisivat Pellen kuntoon. Oli ikävännäköinen puremahaava hännässä, joka oli sitten päässyt tulehtumaan. Pelle sai kunnon lääkkeet kipujensa lievitykseksi ja kaiken lisäksi nöyryyttävän mutta välttämättömän kaulurin päähänsä. Nyt on ulkoilukielto parin viikon ajaksi, mikä varmasti Pelleä kismittää.

Muistutus pojille eteisen ovessa.

Kuten kuvasta näkyy, on haava aika nastynnäköinen. Onneksi kaljuksi ajeltu hännäntyvi on samaa sarjaa Pellen posliinisen intiimialueen kanssa. Sekin voi kuulemma johtua virtsakivistä, että kissa nuolee alavatsaansa niin kovin, että karvat lähtee. Sekin selvinnee tarkemmin labratuloksista myöhemmin. 

Mutta ajatella, että paikassa, jota lintukodoksi luulimme, tapahtuu tällaista. Kauan meni ennenkuin ulkoilun vaarat ilmenivät näin konkreettisella tavalla. Toivottavasti jatkossa Pelle saa ulkoilla ilman suurempia haavereita ja uhkaavia tilanteita, samoin Piitu.

Loppuun vielä kuva Pellestä kaulurissaan. Kiitokset Lauralle kuvamateriaalista ja tilannepäivityksistä, jotka pitivät minut tilanteen tasalla Turussa ollessanikin.

Kimppa-asumisen ihanuus vs. kamaluus

Kimppa-asuminen on kyllä jännä juttu. Se herättää aika paljon tunteita ja ajatuksia niin ulkopuolisissa kuin ihan itsessäkin. Tämäkin on saattanut tulla mainittua jo aiemmin, mutta monet ihmettelevät, miten kimppakämpässä kestää asua, kun on niin monta kämppistä? Usein kuulee kysyttävän, eikö siellä vaan ärsytä ihan sairaasti? No ärsyttää. Ei varmastikaan kaikkia ärsytä yhtään niin pahasti ja heille kimppa-asuminen ei tuota mitään ongelmia tai hyvin vähän.

Ymmärrän kuitenkin tuon ihmettelyn aivan vaivatta, koska monille ihmisille nyt vain on aika tärkeää se oma tila ja, että saa tehdä asiat niinkuin haluaa ja ennen kaikkea voi elää ilman, että muiden tekemiset vaikuttavat merkittävästi omaan elämään tai ovat ristiriidassa sen kanssa. Se on ihan ymmärrettävä huoli, koska kimppakämpässä joutuu usein joustamaan ja hengittelemään syvään laskien hitaasti kymmeneen. Ihmisille eri asiat ovat tärkeitä ja se myös näkyy, kun monta erilaista tyyppiä laitetaan asumaan saman katon alle.

Itsekin pidän esimerkiksi järjestyksestä ja siitä, että asiat sujuvat. Kimppakämpässä kuitenkaan asiat eivät aina suju, ainakaan oman mielen mukaan. Oikein huonona hetkenä, kun oikein mikään ei tunnu olevan niinkuin itse haluaisi,  saattaakin kysyä itseltään, miksi oikein asun täällä? Eikö joku toinen ratkaisu voisi olla vain niin paljon helpompi ja parempi? Toki asumisen edullisuus tai kiva sijainti ja ympäristö ovat tärkeitä tekijöitä, mutta nekään eivät yksin riitä motivoimaan, jos asuminen muuten tuntuu raskaalta.

Mutta sitten taas oikein hyvinä hetkinä, kun istuskellaan ja vain jutellaan porukalla, tai pelataan korttia yhdessä, muistuu mieleen se, että kyllähän tämä antaakin aika paljon. Niinä aikoina, kun kaikki vain touhuavat omiaan, kaikki se kiva jää helposti pois ja ne ikävämmät puolet yhteisasumisessa korostuvat. Silloin onkin helppo mielikuvapakata kamppeensa ja poistua dramaattisesti näyttämöltä. 

Alkuvuoden kuulumisia ja raakaleivontaa

Tilannepäivitys kommuunin osalta:

Pekka otti loparit töistä ja oli Elinan kanssa Thaimaassa kuukauden. Tulivat jo takaisin.

Lauralla on taas monta rautaa tulessa. Se on joko Iikalla, tekemässä Luontoliiton juttuja tai käymässä kotona hoitamassa kissoja.

Ville haahuilee Heidin kanssa milloin missäkin. En oikeastaan tiedä mitä Villelle kuuluu, me ei puhuta sen elämästä. Kai se käy töissä.

Tapio tekee töitä yötä myöten, mutta nyt se on pikku hiljaa alkanut ymmärtää, ettei siinä ole mitään järkeä.

Siinä aika pitkälti kiteytettynä viimeaikaiset tapahtumat.

******

Meikäläinen lomailee, tai siis olen vapaalla koulusta. Näköjään ajoittuvat nämä kirjoitukset aikalailla loma-aikoihin. Ja mitäs sitä onkaan tullut tehtyä. On tullut siivottua, sisustettua ja vähän leivottua. Mistä onkin pakko hieman avautua.

Olen nimittäin yrittänyt tässä viime aikoina kovasti kokeilla sellaista vähän terveellisempää herkuttelua. Olen kokeillut kaikenlaisia raakakakkuja ja mikään ei ole mielestäni onnistunut. Mikä siinä voi olla!? Ensinnäkään maku leipomuksissa ei ole ollut kyllä minkään herkun tasolla vai olenko vain niin sokerin pilaama yksilö, että mikään muu kuin perussokeri ei maistu miltään. Olen lopen kyllästynyt kookoksen makuun sen hemmetin kookosöljyn takia, jota sisältyy lähes kaikkiin resepteihin. 

Eikä ongelmana ole ollut vain maku vaan myös koostumus. Olisi pitänyt ottaa ihan kuvia kaikista niistä yritelmistä, mitä tässä matkan varrella on ollut. Ehkä pahin kaikista oli, kun käytin ensimmäisen kerran psylliumia. Se oli pahin kaikista niin maun kuin koostumuksensakin osalta. Se oli lyhyesti sanottuna fiasko. Koostumuksen olisi ehkä vielä kestänyt, jos se olisi ollut edes hyvää, mutta ei ollut, vaan pahaa.

Olen vieläpä yrittänyt valita sellaisia simppeleitä reseptejä, joiden kanssa ei voi mennä vikaan. Myös sellaisia, joita on kehuttu.

"Ihana resepti! Tästä tuli ihan mun lemppari."

"Näistä tuli tosi herkullisia, koko perhe tykkäsi."

Jaa, no täällä ei.

Olen varmaan jokaisen leipomuksen jälkeen sanonut, että nyt sai riittää nää raakapaskat. Mutta sitten kuitenkin löydän mukamas jonkun kivan näköisen reseptin, jota on pakko kokeilla, ja ostan kaikkia saatanan kalliita raakakaakaojauheita ja mulperinmarjoja, jotta voin taas pettyä ja pahimmassa tapauksessa viskata koko paskan kompostoitumaan.

En jaksa enäääääääänN!!

Jos jollain on joku pomminvarma raakaleivontaresepti, joka maistuu muullekin kuin kookokselle, voin ehkä vielä yrittää.