Jouluterveisiä ja kirpparilöytöjä

Tapaninpäiväterveiset täältä kommuunista!

Tapion kanssa ollaan pidetty taloa pystyssä muiden ollessa Pieksämäellä joulun vietossa. Aatto oltiin minun perheeni luona ja eilen kävivät Tapion vanhemmat ja isänäiti eli käyrä vierailulla täällä ekaa kertaa. Saijalla on ollut niin kamalat traumat Tapion aikaisemmista kimppakämppäajoista, että ei ole uskaltanut sisälle asti tulla. Onneksi nyt taisi jäädä ihan hyvä vaikutelma ja kyllähän sen eteen oltiin jonkin verran nähty vaivaakin.

Hyvin vähän on tullut kestittyä vieraita, mutta täytyy sanoa, että kokonaisuus onnistui oikein hyvin. Tarjolla oli katkarapusalaattia, lohikiemuroita ja taatelikakkua. Kiemurat tein Kinuskikissan ohjeella, johon linkki tässä. Käytin rahkavoitaikinaa, jonka tein edellisenä iltana. Täytteeksi tuli yrtti-valkosipulituorejuustoa, tuoretta tilliä ja kylmäsavulohta. Ihan superhyviä ja menivät kuin kuumille kiville. Jos uutena vuotena on taas pippalot, sinne voisi tehdä myös erilaisia kiemuroita.

Taatelikakun tein jo pari päivää etukäteen. Lauralta olen saanut todella hyvän reseptin kakkuun ja siitä on tullut ihan luottokakkuni. Onnistuu siis aina ja on äärettömän herkullista. Käytän aina tuoreita taateleita, joita myydään sellaisessa pahvipakkauksessa kauppojen hedelmäosastolla. Niillä kakusta tulee oikein mehevä, ja onhan siinä aika paljon voitakin:) Kuivattukin taateliköntti toki käy.

Taatelikakku

200g tuoreita taateleita, joista kivet poistettu
2 dl vettä
200g voita tai margariinia
2 munaa
1 1/2 dl sokeria (itse olen laittanut vain reilun desin, koska taatelitkin ovat niin makeita)
1 rkl vaniljasokeria
1 dl kermaviiliä (yleensä tulee käytettyä turkkilaista jogurttia)
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2tl ruokasoodaa

Taatelit keitetään mössöksi vedessä, minkä jälkeen kattila pois liedeltä ja voi sekaan. Sekoitetaan tasaiseksi.

Sokeri ja munat vatkataan vaahdoksi. Lisätään vaniljasokeri ja kermaviili/jogurtti ja sekoitetaan. Ruokasooda ja jauhot sekoitetaan keskenään ja lisätään seokseen.

Taatelivoiseos lisätään maltillisesti sekaan ja taikina sekoitetaan tasaiseksi. Taikina kaadetaan voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan, jonka halkaisija 22 cm. Olen käyttänyt pienempää vuokaa, mutta tulee aika täyteen. Paistetaan uunissa 175 asteessa noin 1 tunti.

*******

Lopuksi vielä kirppislöytöjä. Kangasalta löytyi valaisin ja kolme viinilasia. Valaisimelle ei ole vielä tiedossa edes paikkaa, mutta ostin sen vähän niinkuin tulevaisuutta varten, jos joskus olisi vaikka joku kiva ompeluhuone, johon se sopisi. Viinilaseja hajoilee täällä vähän väliä ja yksi tuollainen Taion suosikkilasi jo talosta löytyykin, mutta nyt on kolme lisää.

Sitten Jankan kirpparilta jäi käteen ihania uunivuokia, joita olin jo aikasemmin katsellut, mutta ostopäätös tuli tehtyä vasta toisella käynnillä. Lisäksi mukaan tarttui peltinen säilytysrasia myöskin sinne tulevaisuuden ompeluhuoneeseen:) Tapio löysi kauan kaipaamansa valurautapadan ja Pekka kirjoja.

Unitossut villalangasta

Tässä on pari ekaa lomaviikkoa mennyt aika pitkälti kästöitä tehden. On ollut ihan kunnon draivi päällä. Laura on tehtaillut sukkia joululahjaksi ja minä vähän sitä sun tätä.

Viimeisimpänä tein tällaiset ihanat tossut. Piti tehdä  eriparitossut, kun samasta väristä ei olisi millään lanka riittänyt, mutta toimii ne ihan hyvin tuollaisinakin. Olin ostanut joskus pari vuotta sitten monta eri väristä kerää tuota 100% superpehmoista villalankaa. Alunperin ostin langat pipoa varten, mutta en saanut niistä pipoa aikaiseksi. Moneen muuhunkin työhön olen noita lankoja kaavaillut, mutta lopulta ne jäivät kuitenkin enimmäkseen käyttämättä. Nyt sain inspiraation kokeilla tehdä lämpöiset unisukat samalla tohveli-ohjeella, jolla tein palmikkovartiset tohvelit. Täysvillalanka ei ole kovin kestävää, joten unisukiksi nuo käyvätkin ihan kivasti. Ei enää kylmät lattiat haittaa yöllisillä vessareissuilla!

Tossujen jalkaosa on tehty Dropsin palmikko vartisen tohveli-ohjeen mukaan hieman muunnellen ja varsi on ihan omasta päästä. Kirjoitin ohjeen ylös siltä varalta, että joskus huvittaa tehdä samalla ohjeella tossuja. Tuo jalkaosa on aika näppärä ja nopea neuloa varsinkin, kun on paksua lankaa. Ajattelin ehkä kokeilla tehdä samalla periaatteella vauvalle tossut, mutta tuollaisella toisenlaisella varrella, jonka ohje on myös kirjattu tuohon kirjaan.

Virkatut villahousut ja tohvelit

Nyt seuraa käsityöpostausta, koska talvi on syksyn ohella käsitöiden, erityisesti neulomishommien, kulta-aikaa.

Ilmojen viiletessä aloin haaveilla villahousuista, jotka pitäisivät lämpimänä vetoisassa puutalossamme. Minulla oli jo yksi ohje varastossa, mutta sitten törmäsin pienellä googlettelulla Novitan sivuilla ihaniin virkattuihin villahousuihin. Niitä oli pakko päästä kokeilemaan, koska olivat sen verran komeat. Ja hienothan niistä tulikin.

 

Housuosan tein M kokoisena, koska pelkäsin, että S koko olisi liian tiukka, ja tarkoitus oli tehdä mukavat kotoilupöksyt. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että S koko olisi voinut sittenkin olla ihan hyvä, koska neule löystyy käytössä. Virkattukin osa löystyy väkisinkin hieman, mutta ei niin paljoa kuin neulos, joten liian pientä ei kannata tehdä. En seurannut ohjetta orjallisesti muutakuin kuvion osalta, vaan sovittelin lahjetta vähän väliä jalkaan ja yritin muotoilla siitä itselleni sopivan. Oli kyllä pitkä projekti ja täydellisyyden tavoittelu pakotti purkamaan molempia lahkeita ainakin kahdesti ellei useamminkin, mutta lopputulos oli vaivan arvoinen. Ja on muuten mukavan lämpimät. Alla pidän mielelläni legginssejä lisälämmön vuoksi ja, koska tuo seitsemän veljestä -lanka on kuitenkin hieman kutittavaa.

Seuraava projekti olivat myöskin kuvassa näkyvät tohvelit. Ohje on Drops Designin ja löytyy täältä. Lauran äiti oli tehnyt tuolla ohjeella Lauralle tohvelit joululahjaksi viime jouluksi ja tuolloin jo iskin silmäni niihin. Taisin aloittaakin tekemään niitä, mutta silloin meni hermo. Ehkä olin saanut jo yliannostuksen käsitöistä. Nyt otin haasteen taas vastaan. Taas kerran tuli purettua monta kertaa, mutta pääsin sentään maaliin saakka.  Sovelsin hieman ohjetta omalle jalalle paremmaksi ja lankana oli kaksinkertainen seitsemän veljestä -lanka.

Tohveleiden neulomista pikkukissa sylissä.

Ihanat kämppikset osa 1

Pakko  sanoa, että kämppisten kanssa elämisessä on välillä puolensa, vaikka jotkut sitä yhteiseloa vähän kammoksuvatkin. Aina välillä tulee sellaisia hetkiä, kun ajattelee, että ahh, onpa ihanaa.

Esimerkiksi.

Viime sunnuntaiaamuna oli tullut hetki, kun oli ihan pakko mennä suihkuun. Lomailijana hiustenpesua oli voinut pitkittää jo monta päivää, mutta nyt kutiseva päänahka oli päättänyt, että ei enää. Oli muutenkin pakko lähteä ihmisten ilmoille, joten kohteliaisuudesta muita kohtaan oli pakko uhmata kylmää ja kolkkoa suihkutilaa kellarissa, vaikka joka solu kehossa taisteli vastaan.

Suihkussa käyminen ilman saunaa on tuskaa. Kun riisut vaatteet viileässä pukutilassa jokainen ihokarva ponkaisee pystyyn muka lämmittämään kehoa, mutta yritys on säälittävä. Pesutilassa odottaa kylmä kaakelilattia. Epätoivoisena laitat suihkun valuttamaan lämmintä vettä mahdollisimman äkkiä, jotta edes osa siitä lämmöstä tarttuisi lattiaan ja nousisi ympäröivään ilmaan. Todella ekologista touhua. Aluksi valuu hetki tietenkin vain kylmää ja yrität vältellä roiskeita seisomalla mahdollisimman kaukana. Kun pääset lämpimän veden alle, koittaa hetkellinen helpotus, mutta poiskin on jossain vaiheessa lähdettävä. Kun olet pessyt, joudut takaisin kylmään pukutilaan. Yrität souriutua itsesi kuivaamisesta nopein liikkein, jotta tuskainen suihkuttelureissu tulisi päätökseensä pian. 

Ajatuskin puistatti.

Sain kuitenkin vääntäydyttyä ylös sängystä ja laskeuduin alakertaan. Laura siellä istuskeli olohuoneessa. Toivotin hänelle hyvät huomenet surkeana, johon hän vastasi: Huomenta! Lähekkö mun kaa saunaan?

Ihanaaa! Sauna oli juuri se mistä olin haaveillut ja siellä se jo lämpimänä odotti. Aivan kuin ajatukseni olisi luettu. Siinä hetkessä olin niin onnellinen. Kämppisten kanssa tapahtuu sellaista. Et voi aina tietää mitä ne puuhaavat selkäsi takana ja toisinaan saa kokea iloisia yllätyksiä. 

H-hetki lähestyy...

... nimittäin juhlava Itsenäisyyspäiväillallinen uuuupealla Ruotulan kartanollamme.

Huomenna saadaan nauttia monenmoisista herkuista. Ville, Pekka ja Tapio ovat vastuussa mm. pääruoista (kyllä, niitä on monta) ja me Lauran kanssa hoidellaan jälkiruokapuoli (niitäkin on luvassa useampia).

Muistaakseni viime Itsenäisyyspäivääkin juhlittiin oikein koreasti, joten eihän tänä vuonna voida olla yhtään sen huonompia, vaan päinvastoin! On laitettava vieläkin paremmaksi. Eikös nyt ollut joku juhlavuosikin, 75 vuotta kulunut talvisodan alkamisesta tai jotain sinnepäin. Vaikka ei sen väliä, koska ainahan Itsenäisyyspäivä on yhtä tärkeä ja hieno juhla.

Siispä, ei muuta kuin valmistelemaan huomista. Vieläkään en tiedä ketä kaikkia on tulossa, mutta ei se haittaa! Ainakin ydinporukka on paikalla eli on meitä syöjiä vähintään viisi.

Hyvää Itsenäisyyspäivän aattoa!

Arvoitus

Syksy näyttää paljastavan meidän ja vuokranantajamme pihoja erottavan rajan tarkan sijainnin.

Mutta kysymys kuuluukin, kumpi puoli kuuluu kenelle?

Vinkkiä voi hakea edellisestä postauksesta.

Tervetuloa kotiin!

On se vaan aina yhtä silmiä hivelevä näky, kun tulee Turusta taas kommuunin keskelle, varsinkin, kun viime vierailusta on vierähtänyt aikaa pari viikkoa tai enemmän. Tässä hieman havainnollistavaa materiaalia.

Tervetuloa kauniiseen keittiöömme. Ei ehkä näytä kovin kummoiselta, mutta saanen esitellä hieman lähemmin.

Keittiön pöytä toimii säilytyspaikkana monenlaisille jutuille, kuten ruoalle, roskille, likaisille astioille. Kaikki hyvässä järjestyksessä, kuten näkyy. Aina tarvitsee olla tottakai lisäksi kaksi leikkuulautaa jollain keskeisellä paikalla valmiina käytettäväksi. Kukapa sitä haluaisikaan mahtua pöydän ääreen syömään, kun pöydälle on niin paljon parempiakin käyttötarkoituksia, kuten kaiken mahdollisen p*skan kannattelu. 

Työtasotkin on päällystetty roskilla, esim. rucolaruukuilla, joista on jäljellä enää syötäväksikelpaamattomat osat eli multa, ruukku ja muovikääre. Puoliksi syöty, nahistunut ja hetkenä minä hyvänsä homehtuva paprika toimii kivana sisustuselementtinä.  Roskien tehtävä on ilmeisesti estää tason käyttö ja siten myös sen kuluminen. Muutakaan logiikkaa en pysty keksimään.

Ja yksi suosikeistani, tiskipöytä. Se aivan kutsuu ruoanlaittoon ja on suorastaan piste iin päälle keittiömme viihtyisyyden luojana. Tämä keittiö täyttää epäilemättä kaikki hygieniavaatimukset, jotka koskevat tiloja, joissa käsitellään elintarvikkeita, joten tervetuloa meille syömään!

Terveisin,

Siisteysnatsi

Askarteluhuone

Tuli katsottua pitkästä aikaa Strömsööööötä telkkarista sunnuntaina ja ahh, siitä tulee aina niin inspiroitunut olo, että tekee mieli hypätä ruudun läpi paikan päälle tuohon ihanaan miljööhön. Olisipa elämä sellaista kuin Strömsössä, olisi aina sellainen luova pössis päällä ja kaikki onnistuisi. Tulisi puuhasteltua ja askarreltua kaikenlaista, unohtamatta tietenkään kokkailua ja yhdessä ruoasta nauttimista.

Lauran kanssa ollaan jo jonkin aikaa haaveiltu sellaisesta askartelutilasta, jossa voisi kaikki tarvikkeet olla valmiina ja helposti saatavilla aina, kun inspis iskee. Vitsi miten makeeta sellainen olisi. Muutenhan talolla on hyvin puitteet kunnossa, koska pihalla on tilaa, autotalli löytyy ja muutenkin koko ympäristö on oikeastaan aika inspiroiva, mutta ne pysyvät askartelutilat. Nyt, jos ryhtyy askartelemaan jotain, pitää levittää tarvikkeet yleensä olohuoneeseen ja siivota ne pois, kun on valmis siltä päivältä. Se tavaroiden roudaaminen on välillä niin tympeää. Siksi olemmekin Lauran kanssa himoinneet Villen huonetta. Siitä saisi oivan askartelusopen. Ei ole kuitenkaan mikään tarkoitus painostaa Villeä muuttamaan, kunhan vaan haaveillaan...

Puolukkashow

Oltiin Tapsan kanssa puolukassa lauantaina. Olimme jo viikko takaperin käyneet Paimiossa puolukkametsällä, mutta eihän me sieltä mitään löydetty muuta kuin sieniä. Nyt otettiin sitten varman päälle ja käännyttiin Tapion himomarjastaja äidin puoleen, joka tietää hyvät marjapaikat. Alkoihan niitä marjoja löytyä! Oltiin niin hyvillä marjamestoilla, että kun ämpärit ja poimurit oli täynnä, piti laittaa silmät kiinni, koska eihän sieltä muuten olisi malttanut pois lähteä. Kolmistaan kerättiin 7 isoa ämpäriä puolukoita.

Nyt on sitten puolukkaa! Aikamoinen homma oli putsata 50 litraa. Tässä Tapio näyttää mallia.

 

On jotenkin ihanaa valmistaa jotain aina tuoreista marjoista, kun niitä kerrankin on, joten piti tehdä puolukkajuustokakku. Kakku on monen ohjeen sekoitus, koska en löytänyt millään sopivaa. Pohja on brownieta, täytteessä on tuorejuustoa, rahkaa, kermaa, puolukoita ja vähän valkosuklaata. Ei tullut ihan niin hyvä kuin odotin, mutta on sentään aika komea.

Pettymysten kaappi

Maaliskuussa kirjoittelin täällä innoissani uudesta henkilökohtaisesta vaatekaapista, jonka Tapio taikoisi minulle kesäksi, jolloin minun ei enää tarvitsisi säilyttää vaatteitani laukuissa ja rinkoissa. Odotin kaappia innolla, koska kun vaatteet saisi järjestykseen ja pois laittioilta viemästä tilaa, koko huoneeseen tulisi aivan uutta potentiaalia. Tapio lupaili, että sitten kun oman verstaan saa pystyyn ja rullaamaan, niin hän alkaa tekemään kaappia eli joskus siinä kesäkuussa sen tulisi valmistua. No tokihan maltoin reilun kuukauden elellä ilman kaappia kaaoksen keskellä, se nyt oli pieni myönnytys.

Noo, kaappia ei alkanut kuitenkaan kuulua ja kyselinkin sen perään aika tiuhaan tahtiin. Tapsalla oli kuitenkin niin paljon työkiireitä, että ei riittänyt aikaa kaapille, mutta niin pian kuin mahdollista hän tekisi sen. Tottakai maksavat asiakkaat piti laittaa kaapin edelle, ihan ymmärrettävää, tässäkin asiassa olin ymmärtäväinen ja lopulta en enää painostanut niin paljoa, vaan päätin jättää asian rauhaan.

Kesä tuli ja meni eikä kaappi valmistunut.  Minä lähdin jo Turkuun. Uudeksi deadlineksi sovittiin syyslomani. Puolivalmis kaappi vei jo muutenkin tilaa verstaalla, joten oli kaikkien etu päästä siitä eroon. Kaapin laatikko-osa tulikin syyslomaksi kotiin, tosin hieman vielä keskeneräisenä, mutta toimivana silti. Kaappiosan Tapio väsäsi seuraavana päivänä ja sitä seuraavana sekin tuli kotiin, ilman ovia kylläkin. No, mutta olisipa ainakin kaappi, jonka hyllyille voi jo pinota tavaraa, vaikka akuuttitarve olikin poistunut vietyäni jo suurimman osan vaatteistani Turkuun.

Sunnuntaina sitten Tapio ja Pekka kantoivat kaappia sisään vain huomatakseen, että eihän se mahdu portaikosta yläkertaan. Näissä vanhoissa taloissa kun on aika ahtaat portaat. Eipä ollut Tapio ottanut huomioon moista tehdessään kaappia. Voi morjes minä sanon! Ensin odotan kaappia kesäksi, jolloin sitä tarvitsin, mutta saankin sen lokakuussa eikä sitä edes mahdu kantamaan paikalleen. Tuossa se nyt nököttää olohuoneessa.

Tapio, joka tunnetaan tästä eteenpäin myös nimellä Pettymysten Pasi, on sitä mieltä, että ainoa keino saada kaappi yläkertaan on ikkunan kautta. Itselläni ainakin hälytyskellot soivat kovaa, kun mietin kaapin raijaamista usean metrin korkeuteen ja ujuttamista ikkunasta, josta se juuri ja juuri mahtuu. En todellakaan tiedä mitä siitä tulee, mutta parempi varmaan laittaa puhelimen pikavalintaan hätänumero kaiken varalta.

Voi Pasi minkä teit!

******

Tilannepäivitys.

Kaappi tuli kuin tulikin sisälle yläkerran ikkunasta eikä tilanne ollut edes yhtään niin kuumottava kuin kuvitelmissani. Pekka ja Tapio saivat sen ihan näppärästi nousemaan ensin korkean laina-auton katolle ja siitä sitten ikkunalle, jossa olin ottamassa vastaan.

Ja tadaaa! Siinä se nyt seisoo.

Ovet ja laatikoiden etusarjat tulevat sitten perästä, joskus.

Come back

Kommuuni oli koomassa kesän yli kuumuuden lamauttamana, mutta pyrkii taas takaisin elävien kirjoihin vastusteluista huolimatta.

Kesästä sen verran, että se meni hyvin. Oli siitä erityinen kesä, että talo oli tupaten täynnä. Kesäpoika Anssi asusti meillä ja jakoi huoneen Pekan kanssa. Muuten oli sama kokoonpano, tosin Villellä oli aina välillä uusi "kaveri" kylässä eli olihan meillä kaikki huoneet aika täynnä. Muuta merkittävää kerrottavaa kesästä ei sitten olekaan, ainakaan minulla. Pojilla saattaa olla jotain kalajuttuja, se on nähkääs nyt uusi villitys.

Nyt syyslomallani, kun täällä taas oleilen, voisi yrittää hieman raottaa kommuunin ovea muullekin maailmalle. Onhan tässä jo kerätty sitä inspiraatiota puolen vuoden ajan.

Parisuhteessa kommuunin kanssa

Oletko kyllästynyt parisuhteeseesi? Kaipaatko piristystä kulahtaneeseen ihmissuhteeseesi? 

Muuttakaa kommuuniin!

Edellisellä en viittaa välttämättä juuri minuun ja Tapioon, mutta tarkoitukseni tässä kirjoituksessa on arvioida kommuunielämän vaikutuksia parisuhteeseen pariskunnan näkökulmasta.

Kun asuu pariskuntana kommuunissa, on se aika erilaista kuin asuisi vain kaksin. En ole kyllä koskaan oikein asunut asunut kenenkään kanssa kaksin, joten joudun perustamaan väitteeni ihan puhtaaseen olettamukseen. Jokatapauksessa, kommuuniasumisessa on tässäkin asiassa hyvät ja vähemmän hyvät puolensa.

Ehkä suurimmat "ongelmat" koituvat siitä, että joutuu olemaan hieman suunnitelmallisempi tekemisissään. Tämä näkyy erityisesti riitatilanteissa, joita väkisinkin tulee eteen parisuhteessa ja missä tahansa ihmissuhteessa. Ei välttämättä ole toivottavaa, että parisuhteen ongelmia ratkotaan ja likapyykkiä pestään altistaen myös kaikki muut kanssa-asujat sille, koska heidänkin tilaansa täytyy kunnioittaa. Esim. riiteleminen/riidan haastaminen (joka usein voi olla hyvinkin epäkypsää toimintaa) on hyvä jättää johonkin muuhun ajankohtaan kuin yhteiseen aamiaishetkeen talon asukkaiden kesken. Tämä parhaassa tapauksessa kasvattaa jopa itsehillintää, kun ei anna itsensä ärsyyntyä ihan pienistä asioista vaan ne pystyy jättämään ihan omaan arvoonsa.

Huomionarvoista on kuitenkin se, että vaarana on ongelmien ja riitojen jääminen ratkomatta ja sopimatta, jos sitä ei hoideta silloin, kun se on ajankohtaista. Tällöin ärsytykset voivat kasaantua ja patoutua mieleen, mikä jatkossa tuottaa vain lisää ongelmia. Joissain tilanteissa on siis parempi vetäytyä kumppanin kanssa syrjään heti riitatilanteen syttyessä, jotta se saadaan purettua mahdollisimman pian eikä sitä tarvitse jäädä märehtimään koko päiväksi. Joissain tapauksissa on toisaalta parempi antaa pölyn laskeutua ennenkuin alkaa tilannetta selvittämään, koska tiettävästi emme ole ehkä kaikista rakentavimmillamme riitaissa mielentilassa. Silloin on vain hyvä, kun voi hakeutua muuhun seuraan ja suunnata huomionsa jonnekin muualle hetkeksi.

Yleensäkin muut ihmiset toimivat aika hyvänä puskurina mahdollisten kriisihetkien syntymisessä. Aina ei itse jaksa olla kiinnostunut toisen jutuista ja reagoida toisen vitseihin, jolloin on ihanaa, että on olemassa muita, joista joku yleensä aina jaksaa. Voit vähän niinkuin sysätä osan siitä tyttö- tai poikaystävän roolista jollekin muulle hetkeksi. Tapio saa vitsailla Villen ja Pekan kanssa, kun minua ei voisi vähempää kiinnostaa, ja minä taas saan Laurasta ymmärtävän kuuntelijan, kun Tapion keskittymiskyky ei riitä itsetutkiskeluni kiemuroihin. Se vie myös paineita suhteelta siinä mielessä, että toisen viihdyttäminen ei ole kokonaan omalla vastuulla eivätkä vaatimukset toista kohtaan kasva kohtuuttomiksi.

Yhteisöasuminen voi jopa lähentää kahta ihmistä. En haluaisi muodostaa mitään vastakkainasettelua tai me ja muut-asetelmia, mutta totta se on, että pariskuntana sitä käy helpommin yhtenä rintamana kohti asioita. On tavallaan velvollisuuskin tukea toista, vaikka onkin myös oikeus omaan mielipiteeseen. Kuitenkin se ajatus, että tässä ollaan ikäänkuin tiimi, luo yhteishenkeä ja vahvistaa keskinäistä sidettä.

Mitä tulee intiimeihin asioihin, niitä käsiteltiinkin jo kirjoituksessa Seksihommia.

Tällaisessa asumistilanteessa ei voi kuitenkaan liikaa korostaa kommunikaation, puhumisen ja keskustelemisen tärkeyttä. Mutta, jos kaikki menee kuitenkin päin persettä, ainakin saman katon alla on mahdollisia parisuhdeterapeutteja pehmittämässä tilannetta, joille voi puhua ja avautua.

Metsä

Tänään oli aika kakka päivä. Tunsin itseni kaikin puolin luuseriksi. Olisi pitänyt käyttää vapaapäivä hyödyksi ja tehdä koulutehtäviä, tenttiinkin sain luettua ainoastaan yhden vaivaisen kappaleen enkä tehnyt mitään muutakaan yleishyödyllistä. Koko päivä meni oikeastaan katsellessa Yle Areenaa ja piehtaroidessa omassa huonossa olossa. Voin kertoa, ettei siitä ainakaan olo parantunut.

Kellon lähestyessä neljää aloin tuntea piston sydämessäni siitä, etten ole edes salille saanut itseäni kammettua pitkiin aikoihin. Voi mikä saamaton paska olenkaan, ajattelin. Sekin suhteellisen lupaavasti alkanut harrastus on alkanut hiipua kuin saunanpesä. Ei löytynyt motia oikein mihinkään, mutta ajattelin, että pakko se on poistua edes kerran päivässä tästä itsesäälin ja -inhon asuttamasta huoneesta, ei tämä tästä pahemmaksi voi enää mennä. Pakotin itseni siis edes lenkille.

Otin tavoitteeksi kiertää hautausmaan ja lähdin verkkaisesti matkaan ilman sen suurempaa itseni ruoskimista. Hölkkäsin ja kävelin siihen tahtiin kuin hyvältä tuntui. Pian jo huomasin ulkoilman piristävän vaikutuksen. Katselin luonnon merkkejä keväästä ja omat angstit alkoivat jäädä jo taka-alalle. Matkan puolivälissä tulin kohtaan, jossa reittini vieressä kohosi jyrkähkö metsäinen kukkula. Hetken mielijohteesta loikkasin pois asfalttipolultani ja lähdin kipuamaan kohti kukkulan korkeuksia, siellä epätasainen maasto toisi hyvää vaihtelua ja haastetta juoksutreeniin. Mitä syvemmälle ja korkeammalle kuljin, sitä vähemmän mietin tehokasta treeniä tai omaa saamattomuuttani ja laiskuuttani. Jonkinlainen lempeys itseäni kohtaan valtasi minut ja juoksuni muuttui tutkiskelevaksi käyskentelyksi. Tajusin miten hieno ja lämmin ilma olikaan ja asetuin kalliolle istumaan ja katselemaan alas hautausmaalle korkeuksista. Tuntui todella hyvältä vain istua siinä yksin.

Jatkoin matkaa, kun aurinko meni hetkeksi pilven taakse. Nyt loikin pitkin jyrkkiä rinteen reunamia kuin joku vuohi tai parkour-harrastelija iloisena hyvästä olosta ja tästä hetkellisestä sisäisestä rauhasta, johon luonto minut lempeästi saattoi. Loppumatka menikin kevein mielin ja askelin.

Jotenkin tämä teki minuun suuren vaikutuksen. Usein kuulee puhuttavan, että luonnolla ja metsällä on parantava vaikutus. Näyttäisi siltä, että oma kokemuksenikin puhuu sen väitteen puolesta. Tulin miettineeksi myös taloamme Tampereella ja sen sijaintia metsäisen luonnon ympäröimänä. Ehkä sen kodikkuus osittain johtuukin sitä ympäröivästä metsästä. Ei tarvitse mennä kuin ulos kuuntelemaan luonnon ääniä, jolloin mieli saa levätä ja rauhoittua. Selvästi siis ympäristöllä on merkittävä osuus ihmisten henkisen hyvinvoinnin kannalta eli eiköhän mennä kaikki metsään!

Tähänkö on nyt tultu

Kun ihmiset ovat asuneet yhdessä tarpeeksi kauan, aletaan olla jo aika vapautuneita monien asioiden suhteen ja tietty häveliäisyys unohtuu. Jossain vaiheessa huomaat piereskeleväsi muiden seurassa ilman, että se on jotenkin kauhean noloa. Sitä vain on niin henkisesti rentoutunut, ettei tule edes ajatelleeksi asiaa, mikä välillä saattaa ihan yllättää. Siitä se avoimuus lähtee. Seuraavaksi ei enää viitsitä lukita vessan ovea eikä enää sanota, että menen vessaan vaan mennään ihan avoimesti paskalle. Vessareissun jälkeen saatetaan vielä kommentoida tuotoksen koostumusta.

Näköala paikka

Tapio ei kylläkään ole missään vaiheessa tainnut ymmärtää mitä varten vessassa ylipäätään on lukko tai hän ei vain tiedosta sen olemassaoloa. Tapiolle tämä avoimuus ei nimittäin ole mikään uusi juttu ja varmaan aika moni vieraskin on joutunut Tapion terrorisoivan vessakäyttäytymisen uhriksi. Laurallakin on ollut varmaan totuttelua, koska yläkerran vessasta on suora näkymä hänen huoneeseensa. Varmaan ihan mukava tapa aloittaa päivä, kun nousee sängystä ja Tapio huikkaa hyvät huomenet pöntöltä.

Yläkerrassa on muutenkin meillä neljällä aika erikoinen meininki. Varsinkin hampaiden harjauksen yhteydessä on usein aika huvittavia tilanteita. Yhtenäkin iltana Tapio istui pöntöllä housut nilkoissa pesten samalla hampaitaan ovi sepposen selällään, tietenkin, ja minä harjasin hampaita käytävässä. Laura nousi ylös portaita ja minua alkoi jo valmiiksi hymyilyttää se näky, jonka hän ihan pian kohtaisi. Laura siinä sitten naureskellen kommentoikin, että jaahas... Sitten Ville ilmestyi paikalle hampaiden pesuhommiin. Yläkerran vessa on vielä niin pieni, että pöntöllä istuja vie kaiken tilan ja, jos pitää sylkäistä lavuaariin, vessaan tulee jo todella ahdasta. Naureskeltiin, että pian varmaan Tapio saa sieltä pöntöltä käsin jakaa kaikkien harjat tahnoineen. Siinä sitten harjailtiin hampaita ringissä muina miehinä, vaikka tottakai nämä tilanteet aina naurattavat.

Siitä seuraavana aamuna sama meno jatkui, tosin siihen ei enää liittynyt hampaiden harjaus. Tällä kertaa Tapio istui pöntöllä aivan ilkosillaan, kun Laura tuli yläkertaan. Laura tottakai repesi nauramaan. Tapio totesi, että tästä on näköjään tullut ihan tapa. Kaiken lisäksi Tapio vielä alkaa jutustelemaan ja kyselemään Lauralta jotain ihan arkipäiväistä ja Laura yrittää jotenkin koota itsensä ja ajatuksensa vastatakseen. Samaan aikaan makasin itse sängyssä kuuntelemassa tapahtumien kulkua hihitellen hysteerisesti.

Mitä kissa ajattelee?

Välillä tulee havahduttua siihen, miten kommunikoi eläinten kanssa. Yleinen trendihän on yleensä se, että puhe muuttuu lässyttäväksi ja korkeaksi eli puhut kuin joku vähä-älyinen. Ihan mielenkiintoista olisi tietää, miten esimerkiksi meidän kissat sen kaiken kokevat ja siksi pohdimmekin Lauran kanssa eri tilanteita siltä kantilta kuin itse olisimme Pellen tai Piitun asemassa.


1. Olet päiväunilla ja joku tulee hipelöimään sinua kesken kaiken. Todella vittumaista.

2. Aina, kun sinut huomataan, joku huutaa nimeäsi ja kiinnittää kaiken huomionsa sinuun. Laurrra! Lauraaaa! Tuu tänneeee! Aika painostavaa hei.

3. Hetkenä minä hyvänsä joku voi kaapata sinut syliinsä. Tämä nyt on sentään joskus ihan mukavaa.

4. Kun menet keittiöön ja olet aikeissa syödä, joku kommentoi: Taasko sä syöt!? Justhan sä sait ruokaa. Ei Heta koko ajan voi vaan syödä. 

5. Joku kommentoi ulkonäköäsi: Onko sulla vähä löysää mahassa, heh heh. Vähän oot kyllä pullukka. Eikä sekään vielä riitä vaan samalla mahaasi vielä löllötellään.

6. Olet juuri peseytynyt ja joku tulee lähmimään sinua likaisilla näpeillään. 

7. Olet juuri sukinut kampauksesi ojennukseen ja joku tulee pörröttämällä sotkemaan sen. Kiitti vaan, nyt joudun aloittamaan kaiken alusta.

8. Joku nauraa tuherosi/tai sen puutteen kustannuksella. Tämä on jo melko musertavaa.

9. Aina, kun sanot jotain, se toistetaan. Tosi lapsellista.


Kyllä, kissat vihaavat meitä. Niin vihaisin minäkin.

Muutoksia

Kimppa-asumisessa on paljon kivoja asioita, kuten täällä bloginkin puolella on käynyt ilmi, vaikka se tarjoaakin kaiken sen ruusuilla tanssimisen keskellä myös haasteita. Tällä tavalla itse aitiopaikalta seuranneena oppii jatkuvasti uutta ihmisten kanssa elämisestä ja se tuntuu herättävän paljon ajatuksia ja tuntemuksia itsessä. 

Näin asuessa on täytynyt asennoitua siihen, ettei voi itse kontrolloida kaikkea. Koko talo elää omaa elämäänsä ja tavarat vaihtavat paikkaansa eikä kannata edes kuvitella siivoavansa siksi, että on sitten kiva tulla puhtaaseen kotiin parin päivän kuluttua. Sama pätee myös ympärillä oleviin ihmisiin. Hekin elävät omaa elämäänsä ja varsinkin näin nuorina ehtii tapahtua kaikenlaista lyhyessä ajassa. Elämäntilanteet muuttuvat, tulee uusia ihmissuhteita ja vanhoja päättyy, työt vaihtuvat tai loppuvat kokonaan, on menoja ja kaikenlaisia juttuja ja kaikki nämä koskevat jossain määrin välillisesti myös muita saman katon alla asuvia. Saa siis varautua siihen, että ympäröivä maailma muuttuu jatkuvasti itsestä riippumattomista syistä. Samalla miettii omaa suhtautumistaan näihin muutoksiin ja yrittää sopeutua niihin.

Tekeehän se elämästä äärimmäisen mielenkiintoista, kun koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu tai kuka ilmestyy paikalle ja kenen kanssa. Paljon pyörii ympärillä ihmisiä, tuttuja ja uusia naamoja, mikä on tavallaan ihan hauskaa. Ehkä se on vain merkki vanhenemisesta, mutta luulen, että kaikki nämä lukemattomat muuttujat elämässä käyvät raskaiksi jossain vaiheessa. Sitä alkaa kaipaamaan kaaoksen keskelle seesteisyyttä ja pysyvyyttä ilman niin monia liikkuvia osia, joille itse ei mahda mitään.

Sekin tietenkin riippuu ihmisestä itsestään miten asiaan suhtautuu. On ihmisiä, jotka nauttivat täysin siemauksin elämän yllätyksellisyydestä ja, joille ennalta-arvattavuus tarkoittaa tasaisen tappavaa. Ja on ihmisiä, jotka ovat tottuneet toisenlaiseen elämään eivätkä ehkä osaa etääntyä tarpeeksi ympäröivästä ja siksi elävät tunteella niin omat kuin muidenkin elämät, mikä voi kuormittaa henkisesti.

Kimppa-asuminen on omalla tavallaan melko haastava asumisen muoto, joka ei varmaankaan sovi kaikille eikä ehkä suurimmalle osalle ikuisesti. On annettava muille tilaa ja mahdollisuus elää omaa elämäänsä, mutta samalla sopeuduttava ympäröiviin muutoksiin. Tähän asumiseen oleellisesti kuuluu se, että ihmiset eivätkä ole ainakaan tiettyyn pisteeseen asti tilivelvollisia toisilleen tekemisistään, joten henkistä joustoa tarvitaan. Kun tämä härdelli päättyy, voi olla joko todella omituista tai sitten tulee saavuttamaan syvän rauhan. 

Kissaviihdettä

Yksi aika hauska kissajuttu on jäänyt raportoimatta tänne enkä välttämättä enää muista kaikkia yksityiskohtia, mutta on se jokatapauksessa kertomisen arvoinen.

Tarinan kissa on siis Pelle. Tämä juttu tapahtui tässä ehkä alkuvuodesta. Laura oli muualla. Tämä on juuri niitä yksityiskohtia, joista ei ole muistikuvaa, mutta onneksi Lauran olinpaikka ei ole tarinan kannalta oleellinen. Tilanne meni niin, että oli ilta ja olimme Tapion kanssa jo valmistautumassa nukkumaan, kunnes Tapio muisti vielä jonkin asian, joka piti hoitaa ja lähti sitten autotalliin.

Kun Tapio palasi, kysyin sattuiko hän näkemään ulkona Pelleä, jota muistaakseni ei oltu päästetty vielä sisälle. Ei kuulemma ollut nähnyt. Asia jäi vaivaamaan sen verran, että lähdin ulos tarkistamaan tilanteen, koska tuntui kurjalta ajatella, että Pelle jäisi koko yöksi pihalle kylmään. Pidin mahdollisena, että se olisi livahtanut autotalliin Tapion hääriessä siellä juuri äsken.

Aluksi huutelin ulko-ovelta Pelleä, mutta ei näkynyt eikä kuulunut edes kulkusen kilinä. Avasin sitten autotallin ja huutelin sinnekin, mutta ei mitään. Mietin Pellen ehkä pelkäävän ja siksi pysyvän visusti piilossa, joten huutelin siinä ihan hyvän tovin. Satuin sitten yrityksiini turhautuneena kääntymään pois autotallilta ja se näky oli jotain niin huvittavaa. Pelle nimittäin oli Tapion autossa lukkojen takana, nojasi kojelautaan silmät suurina ja maukui hulluna, mitä en tietenkään ollut kuullut. Olin niin yllättynyt ja ihmeissäni, etten voinut muuta kuin nauraa päin Pellen naamaa. Muutenkin minua huvitti se, että olin siinä vieressä jo jonkin aikaa huudellut Pelleä, joka hädissään yritti kiinnittää huomioni maukumalla selkäni takana. Se oli ilmeisesti Tapion nostellessa autosta jotain livahtanut sinne ja jäänyt huomaamatta.

Koska auto oli lukossa, lähdin hakemaan avaimia ja voin aivan kuvitella mitä Pelle ajatteli, kun lähdin vain sisälle ja jätin sen autoon. Harmi, että tilanteesta ei ole kuvamateriaalia, koska oli se aika hassua.

Problem solved

Välillä tulee eteen tilanteita, kun jotkin asiat mietityttävät ihan sairaasti ja sitten niiden kanssa joutuu kärvistelemään itsekseen pääsemättä silti puusta pitkälle niiden ratkaisemisessa. Siksi yksi ehdottomasti parhaista puolista kimppa-asumisessa on se, että usein helpotus tällaisiin tilanteisiin löytyy läheltä, riittää kun avaa suunsa.

Itse ainakin usein tarvitsen toisen mielipiteen moniin asioihin ikäänkuin jonkinlaisena varmistuksena omille ajatuksilleni. Ei siis todellakaan tarkoita sitä, että aina jonkun muun pitäisi ratkoa minun ongelmani. Pelkkä asiasta puhuminen ilman mitään sen kummempia väkinäisiä ratkaisujen etsimisiä on aivan riittävää.

Yleisestikin elämässä pätee se asia, että kannattaa avata suunsa mitä erilaisimmissa tilanteissa ja paikoissa, koska juuri niistä tilanteista voi hyvässä lykyssä hyötyä eniten ja juuri tarvitsemallaan tavalla. Olin esimerkiksi kimppakyytiläisenä Turku-Tampere välillä erään tytön kyydissä ja puhe kääntyi opinnäytetyöasioihin. Olin jokin aika sitten saanut mahdollisen oppariaiheen, mutta en juuri ollut ehtinyt sitä miettiä. Tämä tyttö sitten innostui ideoimaan kanssani aiheen rajausta ja ehdotteli hyödyllisiä tutkimusmenetelmiä. Vaikka mihinkään lopulliseen tulokseen en ole vielä sen osalta päätynytkään, se avasi kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia asian tiimoilta.

On myös totta, että ihmisten oma osaaminen ja tietämys asioista on rajallinen. Nykyään elämä voi olla todella monimutkaista ja sen elämiseen tarvittaisiin hirveästi tietoa ja taitoja, jotta se sujuisi suhteellisen kivuttomasti. Siksi onkin hyvä haalia ympärilleen erilaisia ihmisiä, koska yhdessä olemme niin paljon viisaampia. Tuttavapiirissä on hyvä olla hoitohenkilökuntaa fyysisten vaivojen varalta, byrokraattisten kiemuroiden esim. vakuutusmaailman tuntijoita, käsistään käteviä artesaaneja, ruoanlaittajia herkullisine resepteineen, sähköasentajia ja muita kodinhuoltomiehiä. Se on kuin peli: Kerää oma kokoelmasi!

Eikä kenenkään tarvitse masentua nyt siitä, ettei itsellä muka olisi jotain erityistaitoa, koska hyödylliset asiat eivät aina ole konkreettisia, kuten ompelukoneen korjaaminen. Meillä kaikilla on jotain annettavaa, oli se sitten omakohtaisen kokemuksen kartuttamaa, koulumaailmasta hankittua tai muuten vaan hyvin perusteltuja mielipiteitä asiasta kuin asiasta. Kaikesta on hyötyä jollekin. Ihan kuin kirpputorillakin lähestulkoon kaikelle löytyy ostaja, vaikka ei aina uskoisi.

Mahtavaa on, kun voi päästää omat mietteensä ja murheensa valloilleen kämppisten kesken, jolloin niitä voi yhdessä pohdiskella ja työstää. Jakamalla asiat tulevat kevyemmiksi ja helpommin ratkottaviksi. Suosittelen lämpimästi!

Ajatusten harhailua

Taas pieni kirjoitustauko tentteihin lukemisen lomaan.

Joskus omat ajatukset lähtevät rönsyilemään ihan käsittämättömällä tavalla jonnekin ihan muihin aiheisiin kuin mistä ne alunperin lähtivät liikkeelle, ja sitten havahtuu miettimään, että mitenkäs minä tähän ajatukseen päädyinkään. Eilen kävi juuri niin ja lopulta päädyin pohtimaan vanhuutta ja yhteisöllisyyttä.

Luin nimittäin ympäristötalouden tenttiin ja kirjassa oli kohta, jossa puhuttiin ympäristötalouden yhteydestä kestävään kehitykseen. Kestävän kehityksen periaatteenahan on suurinpiirtein se, että nykyihmisten tarpeet tulisi tyydytettyä ilman, että se vaarantaa tulevien sukupolvien mahdollisuuksia tyydyttää omat tarpeensa. Määritelmähän on hyvin epämääräinen ja täynnä ristiriitoja, mutta ei keskitytä siihen nyt, ehkä joskus myöhemmin sarjassamme Heta pohdiskelee. 

Kuitenkin, tuosta lähdettiin liikkeelle. Aloin sitten miettimään tätä tarpeiden tyydyttämistä ja hyvinvoinnin jakautumista maapallolla ja siihen liittyviä ongelmia. Esim. sitä, että näillä resursseilla ei voida mitenkään tarjota samanveroista, ainakaan länsimaista, hyvinvointia kaikille maailman ihmisille. Meitä on yksinkertaisesti liikaa eikä edes nykyistä määrää ihmisiä pystytä ruokkimaan kaikkialla. Tässä vaiheessa mieleeni tuli ajatus väestönkasvun rajoittamisesta. Ehkä ei pitäisi itse ikinä lisääntyä, jos tulevaisuus tuokin tullessaan vain kurjuutta tuleville sukupolville. Olisihan se muutenkin ultimaattinen ekoteko. Tai voihan olla, että jossain vaiheessa otetaan pakkokeinot käyttöön ja aletaan rajoittamaan ihmisten lisääntymistä, jotta väestönkasvu saadaan kuriin, ken tietää.

Ajatus perheettömyydestä alkoi tuntua kurjalta. Ihminen on kuitenkin sosiaalinen olento, jolla on todistetusti myös tarve kuulua jonkinlaiseen ryhmään. Nykyään tuntuu olevan niin että perhe on se ydinyhteisö, johon kuulutaan. Toki ystävyyssuhteetkin merkitsevät, mutta harvemmin ystävät ovat yhtä tiiviisti lähellä koko elämän läpi, onhan heillä omatkin elämänsä, joihin kuuluu kaikenlaista. Sitäpaitsi, kyllä hekin vanhenevat ja kuolevat. Eihän se lapsettomuus/perheettömyys tietenkään haittaa, kun voi tehdä kaikkea muutakin, mutta entäs vanhetessa? Jos minusta tulee lapseton ja mieskin (jos sellainen on) kuolla kupsahtaa ensimmäisenä, onko minulla edessä yksinäinen vanhuus? Eihän lapsien hankinta sitä yksinäisyyttä poista automaattisesti, mutta ajatellaan nyt silti, että, jos on lapsia ja lapsenlapsia, on edes jotain sosiaalistaelämää, mikä saattaa pitää yllä elämän mielekkyyttä.

Kyllä nykyäänkin puhutaan paljon yksinäisistä vanhuksista. On jotenkin riipaiseva ajatus vanhuksesta, joka elelee yksinään vailla sen kummempia ihmiskontakteja. Ryhmäänkuulumisen lisäksi ihmisen henkiselle hyvinvoinnille on tärkeää olla tarpeellinen. Valitettavasti suhtautuminen tuntuu olevan se, että, jos et pysty tekemään töitä, et ole kovin hyödyllinen tälle yhteiskunnalle. Kun ihminen alkaa kokea itsensä tarpeettomaksi ja häneltä viedään se työyhteisökin, alkaa varmasti myös se henkinen ja fyysinen rapistuminen. Yksi asia, mistä ei paljoa puhuta, on vanhusten tekemät itsemurhat, vaikka kuuleman mukaan niitäkin tapahtuu jonkin verran enkä ihmettele. Siitä päästäänkin tämän ympäristötaloudesta lähtöisen ajatuspolun synkimpään osuuteen.

Kuvitelmissani yksinäisenä vanhuksena voisin hyvin kuvitella ajattelevani, ettei elämä ole mielekästä yksin elettynä. Tottakai se alkaa ottaa mielenterveyden päälle, mikä herättää itsetuhoisia ajatuksia. Eikä niistäkään voi kertoa kenellekään, koska sitten leimataan ihan höperöksi ja suljetaan jonnekin laitokseen, jolloin ei ainakaan ole mitään toivoa päästä tuskistaan muutakuin hiljalleen näivettymällä. Ihankuin sillä, että henki pihisee, olisi joku itseisarvo, eikä sillä elämänlaadulla olisi mitään merkitystä. 

Itsemurhaa hautovien vanhusten saattelemana pääsemme loppukaneettiin, joka on: voidaanko pliiiiis majoittaa yksinäiset vanhukset kodinomaisiin kommuuneihin, jotta heidän sosiaaliset tarpeensa saataisiin tyydytettyä ja heidän elämänlaatuaan parannettua. Uskon, että henkinen hyvinvointi lisäisi myös fyysistä hyvinvointia ja vanhukset säilyisivät toimeliaina pitempään. Laitoshoito olkoon viimeinen oljenkorsi.

Iloista päivänjatkoa! Nyt palautan itseni takaisin maan pinnalle tenttimateriaalin pariin.    

Olen tyytyväinen tilanteeseen

Hoihoi, täällä minä taas kirjoittelen. Tentteihin pitäisi lukea, mutta tottakai käytän kaikki mahdollisuudet hyväksi, että ei tarvitsisi ihan koko aikaa olla naama kirjassa. Enkä tarkoita facebookia, vaikka sitähän se kokeisiin lukeminen usein on, naamakirjaan pakenemista. Siksipä tämä blogi tarjoaakin mukavan vaihtoehdon paolle tenttipaniikkihelvetistä. Lisäksi tähän aikaan lauantaiaamusta on muutenkin hyvä tehdä jotain äänetöntä, ettei kämppis häiriinny pahasti, meillä, kun on hieman erilaiset nämä vuorokausirytmit Antin kanssa. 

Nyt on tosiaan meneillään viimeinen rutistus koulussa tämän lukuvuoden osalta, minkä jälkeen pääsen pois Turusta pitemmäksi aikaa. On sitä odotettukin, sillä on tämä kaksoiselämä aika rasittavaa välillä, kun ei ole asettunut kunnolla oikein minnekään ja tavaroita on ainakin kolmessa osoitteessa. Viime kesänä raahasin kuitenkin kaikki tavarat Turusta Tampereelle, koska luovuin asunnostani, mutta eihän sille kaikelle ollut kunnolla edes tilaa, joten olin kuin kassialma, jonka omaisuus on pienissä pusseissa vailla mitään järjestystä.

Mutta tänä kesänä on toisin! Olen onnistunut järjestämään asiani kesän osalta siten, että vältyn kaikelta siltä säätämiseltä ja murehtimiselta, mitä näihin olosuhteisiin tavallisesti liittyy. 
Olen ensinnäkin onnistunut alivuokraamaan huoneeni Turussa kalustettuna koko kesäksi, mikä on aivan mahtava helpotus, koska nyt voin ottaa mukaani vain vaatteet sekä muut pientavarat ja jättää kaikki vaikeasti varastoitavat kalusteet jälkeeni. 
Näillä näkymin olen onnistunut myös katkaisemaan napanuorani hautausmaahan ja saanut hankittua "ihan oikeita töitä" kesäksi, johon saan myös sisällytettyä työharjoittelun palkallisena. 
Olen myös pyytänyt Tapiota järjestämään säilytystilaa huoneeseensa eli tekemään vaatekaapin, jotta minun ei tarvitse elellä kassialmana tänäkin kesänä.

Tässä tilanteessa ei kuulemma missään nimessä saa hehkuttaa, että hyvin menee, koska se on kuin kirous. Siksi on parempi todeta..

..olen tyytyväinen tilanteeseen.

Seksihommia

Eräs asia, jota moni varmasti pohtii, mutta vain harva rohkenee suoraan kysyä, on miten kimppa-asuminen ja seksi sopivat yhteen. Muistaakseni Pekalta joku joskus uskaltautui varovaisesti kysymään, että miten siellä talossa voi oikein harrastaa seksiä? Kysyjä varmaan viittasi siihen, että miten sitä voi harrastaa ilman, että kaikki siitä tietävät. Ja vastaus on, yllättävän hyvin:-D 

Olen itsekin ihan yllättynyt tämän talon äänen eristävyydestä, koska esimerkiksi olohuoneen mölyt alakerrasta eivät juurikaan kantaudu ainakaan Tapion huoneeseen yläkertaan. Ehkäpä se etu tässä onkin se, että talo on sen verran iso, että voi myös vetäytyä sinne omaan rauhaan ja oikeasti saadakin olla rauhassa. Toista se on jossain kerrostaloasunnossa, jossa seinät ovat sitä luokkaa, ettei voi edes pieraista salaa saati sitten harrastaa yhdyntää.

Meillä asiaan suhtaudutaan muutenkin melko avoimesti ja on tästä porukalla taidettu joskus puhuakin, eikä ainakaan tuolloin kukaan ilmoittanut häiriintyneensä mistään tai edes kuulleensa mitään. Sitäpaitsi ei kai se ole mikään suuri salaisuus, että ihmiset harrastavat seksiä, joten tarviiko sitä nyt ihan hirveällä vaivalla peitellä ja salailla. Tietenkin on hyvä ottaa kanssaihmiset huomioon eli en ehkä suosittelisi intoutumaan harrastelemaan yhteisissä tiloissa, jos nyt ei erityisesti toivo tulevansa yllätetyksi itse teossa. Mutta, jos nyt välillä ilmaantuu ihmisten pariin tukka pörröllä ja posket punottaen, niin tuskin siitä on kenellekään suurta haittaa. Päinvastoin, sitten vaan porukalla vaihdetaan merkitseviä katseita virnistellen, heitellään kuvitteellisia yläfemmoja ja nyökytellään Pekka -tyyliin hyväksyvän kannustavasti, että nice.

Toisaalta, tämä kirjoitus on tehty parisuhteessa olevan näkökulmasta, joten tilanne voi olla ja luultavasti onkin aivan toinen, jos kyseessä on joku yhden illan juttu. Mahdollisesti kynnys tuoda yhden illan hoito kimppakämppään on sen verran suuri, että saattaa jäädä seksit harrastamatta. Tai ainakin yöllä huumassa tehty päätös voi aamulla tuntua maailman huonoimmalta, kun keittiössä odottaa utelias porukka aprikoimassa, kenenkäs kengät ja takki tuossa eteisessä mahtaa olla?

Piina nimeltä Pelle

Pelle-kissamme on hyvin ailahtelevainen persoona, kuten sai taas viikonloppuna huomata. Toisinaan se osaa olla oikea mussukka. Silloin se tulee syliin kehräämään ja saattaa siihen ihan nukahtaa. Mutta välillä se on varsinainen v*ttupää, joka käytöksellään saa meidät melkein raivon partaalle.

Erityisen rasittavaksi se osaa heittäytyä halutessaan jotain. Hyvä esimerkki tästä ovat aamut. Pelle on tottunut siihen, että aamulla joku aina antaa noustessaan sille märkämuonaa. Valitettavasti ihmisten arki- ja viikonloppurytmit poikkeavat toisistaan, jolloin kun Pelle on arkena saanut ruokaa esim. seitsemältä, niin se olettaa saavansa sitä seitsemältä myös viikonloppuisin. Ja, jos ruokkijaa ei ala kuulua, se käy kyllä muistuttamassa, koska sen ruoan pitikään olla kupissa. Siksi ruokailutottumuksia on alettu viemään pois märkämuonasta pelkkiin raksuihin, joita onkin aina kupissa, jolloin loppuisi se aamukerjääminen ja ihmiset saisivat nukkua rauhassa. Kokeilu on sujunut ihan hyvin, mutta ei Pelle ihan vielä täysin sulata tätä uutta käytäntöä.

Pellellä on tietty tapa tulla härnäämään potentiaalisia ruokkijoita aamuisin. Olohuoneessa nukkuvat yövieraat ovat helppoja kohteita, koska he eivät pääse pakoon suljettujen ovien taakse. Tapahtumien kulku on yleensä seuraavanlainen. 

Ensin Pelle hyppää sänkyyn ja tulee lähelle nukkujaa, usein tyynylle tai rinnan päälle makaamaan.
Jaahas, täällä nukutaan vielä. Mutta, ei kauaa. Asetun tähän tuijottamaan, josko siihen herkimmät heräisivät. Eipä herääkään vielä. Otetaan hurina käyttöön.
Härnääminen alkaa hienotunteisesti kovalla hurinalla. Kunnes kohde osoittaa heräämisen merkkejä, erehtyy, vaikka avaamaan silmät. 
Ai sä oot hereillä. Ei kai vaan tää mun hurina herättänyt. No, mutta nyt kun heräsit tuu antaa ruokaa.
Nukkuja toivoo, ettei Pelle olisi huomannut heräämistä ja jatkaa nukkumista, mutta turha toivo. Pelle on nimittäin päässyt vasta alkuun.
Ei perhana, jatkaa vaan uniaan. Pakko ottaa kovat keinot käyttöön.
Pelle tökkii tassulla nukkuvaa naamaan.
Hei.. Hei.. Hei.. Tuu antaa ruokaa. Sä heräsit jo, mä näin.
Nyt alkaa nukkujan huumori olla koetuksella. "Hei! Nyt loppu!", sanoo nukkuja ja työntää kissaa kauemmas.
Oho, sepäs ärähti. Parempi varmaan vähän mielistellä, niin irtoo paremmin. Nuolen sitä, siitä se tykkää.
Pelle alkaa nuolla nukkujan naamaa, joka yrittää suojautua peitolla ja jatkaa nukkumistaan, mutta turhaan, koska sinnikäs Pelle on päättänyt saada ruokansa keinolla millä hyvänsä.
Ei se perhana aio nousta. Nyt ketuttaa. Järsin sitten tätä sun laturin johtoa, mitäs siihen sanot, nii. *Mums, mums*
"Pelle perkele!"

Nostalgiaa

Tänään jostain syystä muistui mieleen se aika, kun pojat olivat muuttaneet taloon eli vuoden 2012 kevät. Pekka oli rapakon takana ja Laurakaan ei ollut vielä kissoineen muuttanut tämän katon alle. Tuolloin tuli itse satunnaisesti, lähinnä viikonloppuisin, vierailtua talolla. Oli kyllä aika eri meininki silloin nyt kun muistelen. Moni asia on muuttunut niistä ajoista, mm. sisustus hyvin radikaalisti. Keittiö oli tuolloin hyvin epäkäytännöllinen. Työtilaa tai tasoja ei ollut nimeksikään. Tapion baaripöytä tuoleineen oli keittiön keskellä eikä sen ääressä mahtunut kunnolla olemaan, koska se oli niin ahdas ja aina täynnä tavaraa.
Erityisen hyvin muistuvat mieleen sunnuntait, kun kevätaurinko paistoi aamulla olohuoneeseen. Makoilimme sohvalla, joka oli silloin muuten sininen, ja kuuntelimme basso radiosta sunnuntai siskot -ohjelmaa. Ennen sitä tai sen jälkeen tuli toinen radio-ohjelma, joka soitti sellaista leppoisaa sunnuntaimusiikkia. Siellä sitten loikoiltiin lahnoina. Silloin talossa vallitsi jotenkin hyvin erilainen henki. Se oli enemmänkin sellainen poikamiesboxityyppinen. Niistä ajoista on kyllä tultu aivan eri maailmaan, kun vertaa nykytilanteeseen, mutta oli niissä ajoissa myös oma fiiliksensä.

Hyvässä hengessä

Kun useampi tyyppi asuu yksilönä saman katon alla, on tärkeää puhua asioista, jotta homma toimisi. Siksipä Tapio lähestyi meitä muita viestillään seuraavasti. 

"Niin kuin kasvimaa, parisuhdekin vaatii aina keväisin hoitoa ja koulimista. Nyt on meidän talon yhteisasumista jatkunut jo kaksi vuotta, ja hyvä niin! Minun mielestä olisikin aika pitää pieni talo-palaveri. Ehkä kuun lopussa kun Pekka palaa takaisin riviin?. Jaetaan vähän niin risuja kuin ruusuja, henkilökohtaisia kehityspaikkoja. Itseäkin saa vähän kehua :). Kyseessä ei ole siis Tapio vs. maailma, vaan toivonkin, että asia otetaan ihan vakavasti. Täällä on ollut mahtava asua teidän kanssa, ja toivon sen jatkuvankin niin. Hoidetaan sitä suhdetta!"

Viime sunnuntaina pidettiin ensimmäistä kertaa asukkaiden kesken talokokous, jonka tarkoituksena oli istua alas porukalla ja keskustella talon asioista hyvässä hengessä. Tuolloin sai kukin ottaa esille itseä painavia asioita tai tehdä parannusehdotuksia talon toimintaan. 

Seuraavaksi sunnuntain kokouksen asioita.

1. Marjojen poiminta:
Tasapuolisesti lisää aktiivisuutta ja innokkuutta marjojen poimintaan, jotta saadaan enemmän marjoja säilöön kaikkia varten.
2. Ruokapolitiikka:
Pääsääntöisesti kaikilla vastuu omista ruoistaan ja pidetään huolta, etteivät jää kaappiin pilaantumaan. Enemmän kommunikointia siitä, mitä muutkin saavat syödä, jotta ruokaa ei mene roskiin. 
3. Pekka muistaa kuitata maksetut laskut allekirjoituksella.
4. Posti:
Postille jokin järkevä lajittelusysteemi, jotta tärkeät liput ja laput eivät katoa ja hautaudu jonnekin.
5. Pakasteille looginen järjestys: marjat, leivät, lihat jne.
6. Maalämpöpumpun vesisäiliön tyhjennyksestä muistutus.
7. Siivous:
Siivota voisi enemmän. Paitsi Laura voi pitää yllä nykyisen tason:-D Erityinen huomio keittiön järjestyksen ylläpitoon.
8. Kasvimaan multahankinnan kustannukset jakoon.
9. Nykyiset paistinpannut paskoja-> yhteishankintaan pari pannua.

Kokouksen alussa heitettiin ilmoille kysymys, halutaanko edelleen jatkaa tätä yhteiseloa. Vastaus oli yksimielisesti ja positiivisesti kyllä. Siispä kommuuni jatkaa edelleen yhteistä taivaltaan, hyvässä hengessä tietenkin.

Pikkuhommailua

Blogi on viettänyt hiljaiseloa viime aikoina, mutta kuten moni muukin asia keväällä se alkaa taas aktivoitua ja ravistella talven pölyjä päältään.

Viime viikonloppuna oli vahvasti aistittavissa kevään tulo. Se oli selvästi jo nurkan takana. Hämmentäväähän tässä oli se, että oli vasta helmikuu. Olin itse saapunut talolle poikkeuksellisesti jo torstaina ja perjantaiaamuna tuli vanhasta tottumuksesta noustua melko varhain. Päästin kissat pihalle ja menin itse perästä. Pistin merkille, että piha kaipasi hieman siistimistä (mikä on muuten yksi varmoista kevään merkeistä), joten otin haravan käteen ja aloin haravoida. Yhdeksältä aamulla, helmikuussa. Viime vuonna siihen aikaan oli lunta varmasti valehtelematta polviin asti! Mutta eipä haitannut meikää ja kissatkin tuntuivat nauttivan lumettomuudesta, varsinkin meidän hienohelmamme Piitu.

Haravoinnin lisäksi tuli viikonloppuna hommailtua pihalla jos jonkinlaista. Pekka ja Tapio raivasivat pihan puustoa sen verran, että tuleva kasvihuone saa enemmän valoa. Kasvihuoneesta tulee varmasti oma kirjoituksensa, kun sen pystytyksen aika koittaa joskus keväämmällä. 

Kasvihuoneesta ja kasvatteluhommista päästäänkin mukavalla aasinsillalla kolmanteen pihapuuhasteluaiheeseen. Olen nimittäin aivan ihastunut trukkilavoihin ja niiden monikäyttöisyyteen. Tapio on hamstrannut töistä lavoja kaverinsa tarpeisiin, mutta olen nyt katsellut niitä viime aikoina itsekin vähän sillä silmällä. Olen nimittäin saanut netistä paljon ideoita niiden hyödyntämisestä. Yritän tietenkin omia kasasta ne parhaat ja kauneimmat omin projekteihini. Yhden idean jo toteutinkin nimittäin yrtti-/kasvatusseinän ja täytyy sanoa, että olen tuotokseen hyvin tyytyväinen, vaikka näyttää se hieman karulta ilman kasveja, mutta eiköhän siihen niitäkin pian saada, jos kevät jatkaa etenemistään. 

Vitsin hipit!

Aika tyypillinen reaktio siihen, kun kertoo asuvansa "kommuunissa" on juurikin tuo hipittely. Mikä siinä onkin, että se yhdistetään niin vahvasti hippimäiseen elämäntyyliin. Toisaalta en nyt tiedä onko se täysin vääräkään oletus meidän kohdallamme, mutta silti se saa aina hieman ajattelemaan. Rohkenen kuitenkin väittää, että hippimäisyyttä on montaa eri sorttia eivätkä ne kaikki kuulu samaan lokeroon toisin kuin moni tuntuu sen yleistävän. Aloin pohtia tätä nykypäivän hippi-ilmiötä ja löysin ainakin viisi selvästi erilaista hippikategoriaa ja niiden alalajit. Yleistä on, että hipahtavissa ihmisissä on ominaisuuksia useammasta kuin yhdestä hippityypistä.

Wannabe-hippi
Tämä suuntaus on ollut yleistymäänpäin tässä 2000- luvulla, jolloin ympäristöasiat ovat muutenkin tulleet enemmän esille arkipäiväisissä tilanteissa ja toiminnoissa. Markkinoille on tuotu paljon ympäristöystävällisiä tuotteita erilaisine sertifikaatteineen, myös luomu- ja lähiruoka ovat alkaneet saada enemmän kysyntää osakseen. On siis omanlaisensa muoti-ilmiö olla vähän hippi tai ainakin antaa sellainen vaikutelma itsestään. Tämä yritetään saavuttaa hankkimalla tätä vaikutelmaa tukevia tavaroita ja tuotteita, kuten fjällrävenin kånken reppuja, jotka ovat suuressa suosiossa ns. hipsterihippien keskuudessa. Samanaikaisesti muut tämän tyypin edustajan valinnat ovat usein räikeässä ristiriidassa todellisen hippi-ideologian ja ympäristöajattelun kanssa.

Tosihippi
Tosihippi tai elämäntapahippi on mukana hippeydessä koko olemuksellaan ja todella elää, kuten saarnaa. Hänessä ei ole selvästi mitään feikkiä vaan hän on omaksunut hippeyden osaksi itseään ja elämäänsä. Nämä ihmiset ovat usein ihailtavan sinuja itsensä kanssa ja ovat selvästi oivaltaneet hyviä asioita elämästä eivätkä vaivaa itseään turhilla pinnallisilla asioilla.
Tähän kategoriaan kuuluu myös alalajina äärihippi, joka ei ole yhtä ihastuttava tapaus kuin serkkunsa tosihippi. Äärihippi pitää omaa tapaansa elää sinä oikeana tai ainakin parempana kuin kaikkien muiden. Hänen todellinen hippeytensä ontuu siinä, että hänen on vaikea hyväksyä/suvaita muiden ajatusmaailmoja ja voi olla jopa toisinaan melko tuomitseva muita kohtaan.

Hifistelijä-hippi
Hifistelijä-hippi  sijoittuu wannabe-hipin ja tosihipin välimaastoon. Kuten ne elektroniikkaharrastajat, joilla on oltava viimeisen päälle laitteet ja uutuudet, tämäkin hippi haluaa pysyä perillä hippimaailman viimeisintä huutoa olevista tuotteista ja villityksistä ja usein hän onkin erittäin ympäristötietoinen. Hänen arvomaailmansa on hippimäisellä pohjalla, mutta hän saattaa vierastaa tosihipin alkeellista elämäntapaa. Siksi kulutustottumuksiltaan hän muistuttaakin enemmän wannabe-hippiä. Hän satsaa ympäristöystävällisyyteen ja esim. luomutuotteisiin maksoi mitä maksoi, koska haluaa ylläpitää terveellistä ja ekologista elämäntapaansa. Hän myös hyvin mielellään puhuu siitä muille ja saattaa nähdä sen tietynlaisena statussymbolina. 

Piilohippi
Tässä henkilössä hippeys ei näy päällepäin. Hän ei koskaan viittaa itseensä hippinä eikä tunnista olevansa sellainen. Siltikin hänen sanomisensa ja toimintansa antavat viitteitä syvällä sisimmässä asustavasta hipistä, joka vaikuttaa tämän henkilön arvomailmassa yllättävän paljon.

Semi-hippi
Tämä tyyppi ei kiellä hipeyttään, mutta ei myöskään tuo sitä kovin hanakasti esille esimerkiki tyrkyttämällä arvomailmaansa muille. Hän ottaa ja kantaa hippeytensä melko coolisti tekemättä siitä kovin suurta numeroa. Hän suhtautuu ympäristöä koskeviin asioihin vakavasti, mutta ei yhtä intohimoisesti kuin tosihippi. Ympäristöasiat kiinnostavat ja vaikuttavat hänen päätöstensä taustalla, mutta kaikki valinnat eivät perustu niihin. Vaikka hippeys ei ole aina niin näkyvää, se saattaa toisinaan joissain tilanteissa tai keskusteluissa herätä ja kohottaa enemmän päätään,  mutta muuten se chillailee taustalla ja nostaa sosiaalitukea. 

Vuosi vaihtuu uuteen

Taas vaihtui vuosi kommuunissa. Hyvästi vuosi 2013, tervetuloa 2014! Mutta olipa muuten kekkerit. Nyt kimaltelee enää mojito-tahma pöydän pinnassa ja lasittunut katse juhlijoiden silmissä. Juomia läikkyi ja yksi viinilasi särkyi, mutta oli se kaikki sen arvoista. Nimittäin taas saimme nauttia hyvästä ruosta, musiikista ja ennen kaikkea seurasta. Ihana Iida U. soitti kitaraa ja lauloi meille kappaleitaan ja ihanaakin ihanampi Ilona jammasi mukana. Illan aikana saimme nauttia eri kokoonpanojen tarjoamista musiikkiesityksistä. Erityismaininta perkussiopojille Terolle, Tuukalle ja sammakkomiehelle sekä Kaille aamuyön rap-riimeistä. Tunnelma oli katossa myös tanssilattialla, jossa jorattiin uuteen vuoteen sankoin joukoin. Keskiyöllä posautettiin kuohuvat ja kotitekoinen omenasiideri, joka jo aiempien kokemusten perusteella oli varsin näyttävästi avautuva tapaus eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Samalla luotiin katse taivaalle, jonka ilotulitteet valaisivat väriloistollaan. Ehkä parhaat kommuunibileet ikinä. Historiallinen hetki koettiin, kun Pekka meni nukkumaan ennen minua (ja Tapiota), mitä ei ole tapahtunut vielä yksissäkään juhlissa. Se jo kertoo paljon näistä pirskeistä.

Kiitos kaikille kanssajuhlijoille ja tietenkin kommuunin vakituisille asukkaille viime vuodesta ja hyvästä illasta! Yhdessä porukalla saa aikaan kaikkea tällaista mukavaa:)