Oletko kyllästynyt parisuhteeseesi? Kaipaatko piristystä kulahtaneeseen ihmissuhteeseesi?
Muuttakaa kommuuniin!
Edellisellä en viittaa välttämättä juuri minuun ja Tapioon, mutta tarkoitukseni tässä kirjoituksessa on arvioida kommuunielämän vaikutuksia parisuhteeseen pariskunnan näkökulmasta.
Kun asuu pariskuntana kommuunissa, on se aika erilaista kuin asuisi vain kaksin. En ole kyllä koskaan oikein asunut asunut kenenkään kanssa kaksin, joten joudun perustamaan väitteeni ihan puhtaaseen olettamukseen. Jokatapauksessa, kommuuniasumisessa on tässäkin asiassa hyvät ja vähemmän hyvät puolensa.
Ehkä suurimmat "ongelmat" koituvat siitä, että joutuu olemaan hieman suunnitelmallisempi tekemisissään. Tämä näkyy erityisesti riitatilanteissa, joita väkisinkin tulee eteen parisuhteessa ja missä tahansa ihmissuhteessa. Ei välttämättä ole toivottavaa, että parisuhteen ongelmia ratkotaan ja likapyykkiä pestään altistaen myös kaikki muut kanssa-asujat sille, koska heidänkin tilaansa täytyy kunnioittaa. Esim. riiteleminen/riidan haastaminen (joka usein voi olla hyvinkin epäkypsää toimintaa) on hyvä jättää johonkin muuhun ajankohtaan kuin yhteiseen aamiaishetkeen talon asukkaiden kesken. Tämä parhaassa tapauksessa kasvattaa jopa itsehillintää, kun ei anna itsensä ärsyyntyä ihan pienistä asioista vaan ne pystyy jättämään ihan omaan arvoonsa.
Huomionarvoista on kuitenkin se, että vaarana on ongelmien ja riitojen jääminen ratkomatta ja sopimatta, jos sitä ei hoideta silloin, kun se on ajankohtaista. Tällöin ärsytykset voivat kasaantua ja patoutua mieleen, mikä jatkossa tuottaa vain lisää ongelmia. Joissain tilanteissa on siis parempi vetäytyä kumppanin kanssa syrjään heti riitatilanteen syttyessä, jotta se saadaan purettua mahdollisimman pian eikä sitä tarvitse jäädä märehtimään koko päiväksi. Joissain tapauksissa on toisaalta parempi antaa pölyn laskeutua ennenkuin alkaa tilannetta selvittämään, koska tiettävästi emme ole ehkä kaikista rakentavimmillamme riitaissa mielentilassa. Silloin on vain hyvä, kun voi hakeutua muuhun seuraan ja suunnata huomionsa jonnekin muualle hetkeksi.
Yleensäkin muut ihmiset toimivat aika hyvänä puskurina mahdollisten kriisihetkien syntymisessä. Aina ei itse jaksa olla kiinnostunut toisen jutuista ja reagoida toisen vitseihin, jolloin on ihanaa, että on olemassa muita, joista joku yleensä aina jaksaa. Voit vähän niinkuin sysätä osan siitä tyttö- tai poikaystävän roolista jollekin muulle hetkeksi. Tapio saa vitsailla Villen ja Pekan kanssa, kun minua ei voisi vähempää kiinnostaa, ja minä taas saan Laurasta ymmärtävän kuuntelijan, kun Tapion keskittymiskyky ei riitä itsetutkiskeluni kiemuroihin. Se vie myös paineita suhteelta siinä mielessä, että toisen viihdyttäminen ei ole kokonaan omalla vastuulla eivätkä vaatimukset toista kohtaan kasva kohtuuttomiksi.
Yhteisöasuminen voi jopa lähentää kahta ihmistä. En haluaisi muodostaa mitään vastakkainasettelua tai me ja muut-asetelmia, mutta totta se on, että pariskuntana sitä käy helpommin yhtenä rintamana kohti asioita. On tavallaan velvollisuuskin tukea toista, vaikka onkin myös oikeus omaan mielipiteeseen. Kuitenkin se ajatus, että tässä ollaan ikäänkuin tiimi, luo yhteishenkeä ja vahvistaa keskinäistä sidettä.
Mitä tulee intiimeihin asioihin, niitä käsiteltiinkin jo kirjoituksessa Seksihommia.
Tällaisessa asumistilanteessa ei voi kuitenkaan liikaa korostaa kommunikaation, puhumisen ja keskustelemisen tärkeyttä. Mutta, jos kaikki menee kuitenkin päin persettä, ainakin saman katon alla on mahdollisia parisuhdeterapeutteja pehmittämässä tilannetta, joille voi puhua ja avautua.
