Eläinterapiaa

Nyt on näköjään tällainen keskeneräisten blogitekstien loppuun kirjoitus ja julkaisu viikko. Kauankohan tuo Laurankin viimeisin on roikkunut luonnoksena tuolla tekstilistalla:D No, tässä jonon jatkoa.

On ilmeisesti ollut tiedossa jo hyvän aikaa se, että eläimillä voi olla positiivinen vaikutus ihmisiin. Varsinkin kissoja ja koiria hyödynnetään esimerkiksi vanhainkodeissa, missä ne tuovat iloa ja seuraa ikäihmisille parantaen heidän elämänlaatuaan. Voin hyvin ymmärtää tämän varsinkin nyt näin kissojen kanssa eläneenä.

Entisessä elämässäni minulle ei ollut ehtinyt karttua juurikaan kokemusta lemmikeistä eikä elämästä niiden kanssa. Oli minulla sentään hamsteri tai kaksi, mutta aika vähän ne vaikuttivat elämään, joten niiden olemassaolon saattoi lähestulkoon jopa unohtaa hetkittäin. Muutenkaan eivät tainneet paljoa perustaa lässytyksistäni. Kokemukseni eläinten kanssa elämisestä olivat siis lähes olemattomat.

Kun Laura ja kissat muuttivat taloon, suhtautumiseni oli ehkä syystäkin hieman epäileväinen, olihan kyseessä aika iso asia. Mietin lähinnä niitä ongelmia ja elämänmuutoksia, mitä eläinten kanssa asumisesta voisi seurata. Ei voi vain tuulettaa ulko-ovi avoimena (paitsi nykyään), vessan ovia ei voi sulkea, jotta kissa pääsee laatikolle ja huoneen ovi oli järkevää pitää suljettuna Pellen pissaprostestoinnin vuoksi. Kaiken kukkuraksi en kokenut olevani mikään kissaihminen alkujaankaan, joten kaikki nämä kissojen mukanaan tuomat muutokset tuntuivat näin tilanteeseen tottumattomasta elämää rajoittavilta. Ylipäätään mietitytti mitenköhän se elämä kissojen kanssa tulee sujumaan.

Hyvinhän siinä kävi. Aika pian sai huomata, että kissojen olemassaolo talossa oli melko viihdyttävää eikä ollenkaan niin rajoittavaa kuin aluksi pelkäsin. Kissoissa on jotain rauhoittavaa. Jo pelkästään niiden touhujen seuraaminen on melko meditatiivista. Olihan alku hieman kankea ja meni kaikkien osalta varmasti hieman sopeutuessa uuteen tilanteeseen, mutta nykyään Pelle ja Piitu ovat kyllä oleellinen osa tätä arkea. Niistä on vieläpä uskomattoman paljon seuraa, vaikka olin aina ajatellut kissojen viihtyvän lähinnä vain omassa seurassaan.

Miten ihanaa onkaan herätä aamulla kissa selän tai vatsan päällä, tai tulla töistä kotiin, missä vastassa on kissa jos toinenkin heti oven takana kököttämässä. Vaikka eihän sitä tiedä, miten paljon ne oikeasti ihmisistä välittävät, ruokaa kumminkin vain haluavat perkeleet! Mutta onhan se illuusio niiden meitä kohtaan tuntemasta hellyydestä aika voimaannuttava. Siksi ihmiset varmaan lemmikkejä haluavatkin. Ja se ilo, jonka ne saavat meissä ihmisissä aikaan tempuillaan tai pelkästään olemalla omia urpoja itsejään<3 se voi pelastaa paskimmankin päivän.

Yritä nyt tuota katsellessa olla huonolla tuulella.