Biletys tylsimys

Tämän postauksen aiheena on Bileet! Uu yeah! Get the party going, wohoo! Ja tämän aloituksen tarkoituksenahan on antaa aivan väärä kuva siitä, mihin tämä kirjoitus on menossa. 

Voisi ehkä kuvitella, että kaltaisellani korkeakouluopiskelijalla olisi hirvittävän aktiivinen bile-elämä, sillä järjestetäänhän Turunkin kokoisessa opiskelijakaupungissa harva sen viikko jos jonkinlaista opiskelijabilettä eri tahojen toimesta. On vaihtaribilettä, keltanokkabilettä, tursajaista (mitkä helvetti on tursajaiset?), opiskelijajärjestöbilettä, haalaribilettä. On minullakin muuten haalarit. Päällä ne ovat olleet tasan kerran, eikä niissä ole yhtään haalarimerkkiä, eikä se johdu siitä ettenkö osaisi ommella.

Tässä kuluneen kohta kahden vuoden opiskelun aikana olen osallistunut opiskelijabileisiin, joiden lukumäärän voi laskea yhden käden sormilla. Saavutus sekin! Ensin olivat keltanokkabileet, joihin päätin osallistua viime tingassa, koska pitihän opintojen alussa vähän yrittää esittää sosiaalista. Sitten oli pajabileet, joka nimestään huolimatta liittyi täysin kouluprojektiin ja siellä käymisestä sai lisätä pari tuntia tuntiseurantalomakkeeseen. Seuraaviin bileisiin menikin pitkään, jolloin vuorossa oli reivit, joihin minun ei aluksi edes pitänyt osallistua, mutta eräs luokkalainen ahdisteli minua asiasta niin sinnikkäästi ujuttamalla eteeni mitä erikoisimmissa tilanteissa paperilapun, jossa luki REIVIT!, enkä voinut muuta kuin heltyä tällaisen peräänantamattomuuden edessä. Se kyllä kannatti, koska ilta oli erittäin onnistunut. Viimeisimpänä, tosin niistäkin on jo aikaa, olivat Fiesta latina-bileet, jotka olivat vaihtaribileet ja nimestäkin voi ehkä päätellä, että musiikki oli latinovivahteista. Sielläkin oli ihan hauskaa.

Olen siis ollut bileissä ja nauttinutkin niistä. Ja ihan oikeasti, toisinaan tekee mieli päästä yökerhoon tanssimaan. Suurin este tälle kaikelle on se, että ne aukeavat niin myöhään, että biletysjalan vipatus ehtii muuttua väsyneeksi laahustukseksi ennen kuin on edes päästy ovesta pihalle. Ja totta puhuen, kulutan yöni mieluummin nukkumalla kuin bilettämällä aamuyöhön, eivätkä ankara bilettäminen ja juominen juurikaan edes houkuta tätä anti-bilehilettä (lat. Biletys tylsimys).

Perinteinen kuvio meidän kommuunibileissäkin on tämä. Talo täynnä porukkaa, saunomista, juomista ja syömistä. Kahdentoista jälkeen porukka alkaa tilailla taksia keskustaan, taksi tulee ja vie ihmiset. Tapio ja minä menemme nukkumaan. Kuinka ironista voikaan olla se, että tämä pariskunta tapasi toisensa yökerhossa, say whaaat?! Kaikista paikoista ehkä se epätodennäköisin.

Kaiken lisäksi, mielestäni kotibileiden jälkeinen päivä on niin aliarvostettu. Mikä voisikaan olla parempaa kuin herätä aamulla aikaisin virkeänä kuin peipponen ja mennä keittiöön syömään bileistä jääneitä ruokia. Pikku hiljaa ihmisiä kömpii ylös ja valuu aamukahville ja syömään (harmi vaan, että aikainen mato on jo napannut kaikki parhaat herkut, kjeh kjeh). Aamu menee mukavan verkkaisesti ja koko päivän voi vain maata sohvalla katsomassa leffoja ja luontodokumentteja. What’s not to like? Niin, ehkä joidenkin tapauksessa se krapula siitä liiallisesta juomisesta.

-Heta-