"Eisole poikha mikhään."

Moikka. 

Teen nyt ensimmäisen debyyttini tässä kansainvälisesti tunnetussa ruoka-, käsityöläis-, ja kotitalous-kommuunihenkisessä blogissa. Fiilis on hyvä, mutta vähän jännittää. Tervetuloa.

Olen ollut kovasti kiireinen koulussa. Valmistun keväällä 2013 puualan artesaaniksi, samaan tapaan kuin Ville ja Tapuli ovat jo ennen minua tehneet. Sitten voin viimein virallisesti osallistua artesaanin puolimaratoniin (12 saunaolutta). Viimeiset pari kuukautta minua on pitänyt kiireisenä lopputyö, sekä kuulemma koulun historian isoin pyöreä ruokapöytä (halkaisija 195cm). Pitkien päivien ja pikku paniikin siivittämänä ne on nyt kuitenkin tehty. Pöydän viimeistely meni varsin tiukille. Kun rekkakuski tuli hakemaan sitä asiakkaalle Lappeenrantaan, minulla oli työt vielä täysin kesken. Suostuttelin tämän mukavan tamperelaisäijän käymään ruokatunnilla ja palaamaan sitten takaisin. Ukon palattua parin tunnin päästä heiteltiin vielä vähän huonoa, kun minulla oli pöydän pakkaaminen jopa erittäin tyylikkäästi kesken. Teippikin loppui kesken. Kuuleman mukaan se päätyi ehjänä perille.

Muutaman kuukauden mukamas kovan stressin jälkeen tulimme Villen kanssa Leville töihin rentoutumaan Minä olen joululomalla koulusta ja Ville otti vapaata puhelinkoppinästistä. Parhaitenhan tästä paikasta saa asioita irti olemalla rikas, tai tulemalla tänne töihin.  Me olemme suksivuokraamoduunissa tämä vuodenvaihteen sesonkikausi. Minä olin täällä toissavuonna tämän saman muutaman viikon pätkän ja täytyy myöntää, että tykkään tästä meiningistä mielettömän paljon. Jos olen onnellinen kotona, niin olen sitä myös täällä. Lapissa en tosin ole kokenut arkea, vaan olen lähinnä pari kertaa vuodessa pistäytyvä tunturituristi. Kuka nyt lomallaan viitsii onneton olla, tai kannattaako muutenkaan? 

Matka tännehän alkoi jo perinteisesti niin, että oltiin myöhästyä bussista ja siten myös junasta. Juuri ennen lähtöä olin hävittänyt lompakkoni, joka on aina takin taskussa, ja Villeltäkin oli hanska hukassa. Lompakko löytyi LP-levyjen seasta, hanska hanskakorista

Tätä sähellystä seurasi 10 tuntia hyvää tunnelmaa kansanjunassa Rovaniemelle, jonka jälkeen 3 tuntia bussissa Sirkkaan. Niin vähän vaatii, että voi taas olla Levillä. Olin täällä viimeksi elokuussa ja niin vaan tuntuu hyvältä olla pohjoisessa taas. Täällä tuntuu, että voi seisoa selkä suorassa, eikä hartiat ota kiinni mihinkään. Tilantuntu on jotenkin erilainen, varsinkin kesäisin. Nythän täällä on aika paljon ihmisiä. Olisi pitänyt muistaa katsella aurinkoa Tampereella, sillä täällähän sitä ei näe seuraavan kerran kuin vasta tammi-helmikuussa.

Tämä on myös helmikuussa loppuvan, vuoden kestävän absolutismin, pahin koettelemus. Jos nyt ihan totta puhutaan, niin täällähän on näköjään pirun tylsää, kun ei voi olla joka päivä kännissä. Hiton kylmää ja pimeetä. Täällä hävettää vielä enemmän tilata jotain mehua baarissa. ”Ai siis oikeesti pelkkä limu?”. Enkä minä edes laske mäkeä.

Tosin henkilökunnan suosikkibaarissa, Kodassa, minulle osataan jo suoraan kaataa ”Pekan erikoinen”, eli baarimestarin krapulajuomaa, omenalimonadia, ja siihen sekaan karpalomehua sopivassa suhteessa. Luultavasti toimii myös single malt-henkisen viskin kanssa (toivoen ettei mallas ei ole meidän baarikaapista).

En yhtään väheksy perhejoulujani Pieksämäellä, mutta voisin vaatimattomasti mainita, että tälle jouluaatolle vetänee vertoja vain edellinen Levillä viettämäni joulu 2010. Meitä oli paikallisia ja muita kausityöntekijöitä parisenkymmentä samassa pöydässä. Iso osa oli vanhoja kavereita, osa ihan uusia tuttuja. Minä todella pidän näistä ihmisistä paljon.

Ruoka oli niin hyvää ja sitä oli niin paljon ettei ollut vaikeaa veikata ahmimisen menevän reippahasti yli. Nyt ymmärrän ihmisiä, jotka voivottelevat jouluruokaövereitään. En koskaan ole nauttinut noin pahaa ähkyä. Seuraavana päivänä mentiin suoraan töistä rääppiäisiin ja sama tyyli uudestaan.

Se minua tässä lapissa viehättää, että mitä pohjoisemmaksi Suomessa menee, sitä rennommiksi asiat muuttuvat. Jos osaa hoitaa hommansa asiallisesti, ketään ei kiinnosta nipottaa joutavasta. Ihmiset ovat välittömiä, ystävällisiä, reiluja ja onneksi myös aivan mielettömän hauskoja. Vaikka useimmilla on elämä myös etelässä, jokin täällä vetää heitäkin aina takaisin. Luulen, että ei vähiten juuri tämä levollisempi tunnelma, hyvät ihmiset ja parhaat laskuolosuhteet. Kuhan nyt pakkanen pikkusen lauhtuisi.

Ei tästä taida enää päästä irti koskaan. Minä myös tulen palaamaan jatkuvasti pohjoiseen. Jos en kokonaiseksi kaudeksi, niin ainakin käymään. 

Toivottavasti Ville kirjoittaa lisää ja laittaa myös kuvia. Hyviä kuvia tosin löytyy myös täältä, tai täältä. Heippa!

Pekka