Puuseppäsyndrooma

On ollut jo pitkään tiedossa, että lähipiirimme puusepät suhtautuvat alaansa intohimoisesti suurella palolla ja, että he mielellään vaihtavat keskenään mielipiteitä ja kokemuksia alan aiheisiin liittyen. Ja kuinka ollakaan, näihin piireihin kuuluu vieläpä harvinaisen monta puuartesaania. Voitte kuvitella, että heidän sattuessaan yhdessä huoneeseen, jossa on jonkun tekemä huonekalu/ -kaluja, tai ylipäätään puisia huonekaluja, ei aikaakaan, kun puheenaiheet kääntyvät kuin itsestään juurikin niiden puujuttujen suuntaan. Ja auta armias, jos esillä on jokin aivan uusi, ennennäkemätön puutuote, jonka pintakäsittelyä ei olla vielä yhdessä päästy arvioimaan ja hipelöimään. Tai, jos kyseisessä kalusteessa sattuu olemaan vetolaatikoita, niitä täytyy liu’uttaa ulos toistuvasti ja vähän vemputtaa, jotta saadaan selville onko väljyyttä liikaa vai juuri sopivasti. Tilanteessa kuuluu tietenkin myös tiedustella mitä laitteita valmistuksessa on käytetty, kenties monikaraporakonetta?

Joskus voi mennä yllättävän pitkäänkin ennen kuin puheet kääntyvät huonekalujen valmistukseen. Saatamme esimerkiksi istua mukavasti pöydän ääressä aterioimassa, kunnes jonkun käsi lähtee harhailemaan ja alkaa sivellä pöydän pintaa. Tässä vaiheessa tietää, että hetken päästä löydämme itsemme taas puuaiheiden parista. Voin vain kuvitella millaista olisi olla saunassa heidän kanssaan. Varmaan saavat pitkät tovit juteltua saunan puisista lauteistakin. Ei ihme, että viihtyvät saunan puolella niin pitkään yhdessä.

Useimmiten tämä herättää muissa läsnäolijoissa lähinnä huvitusta, koska sama kaavaa toistuu kerrasta toiseen. Kutsukaamme sitä siis puuseppäsyndroomaksi. Eikä tässä vielä kaikki, sillä viimeaikaisten kokemuksieni pohjalta olen havainnut, että se tarttuu.

Sattuipa tässä taannoin niin, että puuseppä Jonin ja hänen tyttöystävänsä Lauran autosta rikottiin ikkuna. Laura ajeli urheasti meille kovassa pakkasessa saamaan ensiapua autolleen jätesäkistä ja ilmastointiteipistä. Tämä kaikki on kuitenkin toissijaista siihen nähden, mitä tapahtui sisällä. Keitimme kahvit kylmettyneen Lauran lämmikkeeksi ja istuuduimme keittiön pöydän ääreen. Lauran tarkat silmät havaitsivat heti muutoksen keittiön ilmeessä.

Laura: Hei onko tää uus pöytä?

Heta: Ei itse asiassa oo, se on vaan käsitelty uudelleen. Pojat vei sen hiottavaksi Ikaalisiin ja Tapio pintakäsitteli töissä.

Laura: Onpa hieno, mitä tähän pintaan on laitettu?

Heta: Siinä on tumma petsi ja sitten lakka päällä. Se on nyt aika kiva, tollanen puolihimmeä, tosi tunnelmallinen.

Laura: Joo niinpä onkin. Hei mikäs tossa seinällä on, se taitaa olla uus?

Heta: No se hylly on uus. Tapio teki töissä.

Ei helvetti. Eipä mennyt kauaakaan, kun tajusimme keiltä kuulostimme ja alkoi vähän naurattaa. Sitten piti vähän hassutella ja jatkaa keskustelua samassa hengessä huumorilla höystettynä, tietenkään ymmärtämättä mitään puhumastamme.

Laura: Jaajaa, onko muuten oikein sinkkaliitokset?

Heta: Joo tottahan sitä nyt sinkkaliitokset pitää olla.

Tämän kirjoituksen tein suurella rakkaudella ja arvostuksella puuseppiämme sekä heidän ammattitaitoaan kohtaan<3


-Heta-