Eipä puutu jännitystä ja yllättäviä käänteitä
omakotitaloasumisesta. Lauantaina olimme Lauran kanssa ainoat kotona Tapion
ollessa yön yli puuhommissa Ikaalisissa. Katsoimme elokuvaa ja vietimme mukavaa
koti-iltaa, kunnes jossain vaiheessa aloimme ihmetellä kylmää viimaa, joka tuntui
tunkeutuvan sisälle jostain, sellainen vedon tuntu. Samalla havahduimme siihen,
että täällähän on melko viileä noin ylipäätään ja sisälämpömittari näytti +15
astetta, mikä oli kuin olikin melko alhainen normaaliin verrattuna. Sitten
kokeilimme pattereita, joista joka ikinen oli kylmä. Ei siis ihme, että vähän
kylmäsi. Talossa on käytössä maalämpöpumppu, joka kierrättää pattereissa
lämmintä vettä, joka lämmittää talon. Me sitten kätevinä tyttöinä lähdettiin
kellariin tutkimaan, että missä vika. Eihän se varsinainen vika selvinnyt,
mutta oli aika selvää, ettei kaikki ollut ihan kunnossa. Jotain nappeja
painelimme siinä toivossa, että parannusta tapahtuisi. Oli jo aika myöhä emmekä
viitsineet vaivata asialla vuokranantajaa. Eikä ulkonakaan ollut niin kylmä, jotta
olisi tarvinnut olla hirvittävän huolissaan. Pirusti vaan vaatetta päälle ja
vällyihin.
Aamulla totesimme, ettei minkäänlaista parannusta ollut
tapahtunut vaan päinvastoin lämpötila oli jatkanut laskuaan. Näimme siis
parhaaksi käydä vuokranantaja J:n pakeilla. Hänkin totesi, että laitteessa on
selvästi jotain vikaa, mutta tarkkaa syytä ja sitä kautta ratkaisua ei
kuitenkaan löydetty. Oli vielä sunnuntai eikä avun saaminen ollut mikään ihan
läpihuutojuttu. Erinäisten tapahtumaketjujen jälkeen J sai kuitenkin paikalle ihmisen,
joka onnistui saamaan pumpun toimimaan. Halleluuja!
Taas saimme kiitellä vuokranantajaa ja hänen nopeaa toimintaansa, eikä ole
muuten ensimmäinen kerta. Hänen urotöistään pitääkin ehdottomasti kirjoittaa
oma juttu jossain vaiheessa.
-Heta-
Pistetään tämä kirjoitus J:lle, niin meillä on takka viikonloppuun mennessä.
VastaaPoistaKirjottakaa tytöt lisää. Minusta on niin kiva lukea teidän pohdintoja. Varsinkin puuseppäsyndrooma toimii helvetin hyvin. Oon lukenut sen ainakin kymmenesti.
VastaaPoistaHyvä, että toimii. Sen lupaavan spurtin jälkeen on ollut nyt vähän tällainen kuiva kausi, mutta ehkäpä se tästä taas vilkastuu, kun päästään uusien pohdintojen äärelle. Ideoita on takataskussa;)
Poista